Äiti luuli odottavansa kaksosia – lääkäri kutsui kaikki synnytyssaliin nähtyään totuuden

Lapsen hankkimista yrittäneet tietävät, miten vaikeaa ja kuinka paljon ongelmia se voi tuottaa, kun raskaus ei onnistu.

Tieto raskaaksi tulemisesta on kenties onnellisin viesti, jonka voit koskaan saada ja siksi vauvaa arvostetaan enemmän kuin mitään muuta. Tämä ainutlaatuinen perhe Teksasista Yhdysvalloista tietää tarkalleen, mistä me puhumme nyt.

Laurin Perkins ja hänen aviomiehensä kamppailivat pitkään yrittäessään saada lapsia. Vuoden jatkuvan yrittämisen jälkeen he alkoivat kuitenkin huolestua. Pettymys toisensa jälkeen vei heidän energiansa, joten he päättivät ottaa tauon ja lähtivät lomamatkalle Nicaraguaan.

Lomallaan he tapasivat paljon uusia tuttavuuksia, joista eräs oli pappi. Kun Laurin eräänä päivänä avautui pariskunnan tilanteesta papille, tämä kertoi hyvine asioiden ottavan aikansa ja kehotti Laurinia pysymään rauhallisena.

Tuossa kohtaa hän ei ehkä sitä vielä tiennyt, mutta nuo sanat pitivät paikkansa odottamattomalla tavalla.

Kuva: YouTube / Wonderbot

Kun Laurin ja hänen miehensä sitten palasivat kotiin lomamatkaltaan, he olivat saaneet uuden näkökulman tilanteeseensa liittyen lapsen hankkimiseen luonnollisin keinoin. Niinpä he päättivät kääntyä hedelmöityshoitojen pariin.

Heidän suureksi ilokseen keinohedelmöitys onnistui nopeasti. Koska pariskunta oli odottanut lasta jo niin pitkään, he eivät olleet moksiskaan, kun lääkäri kertoi heille keinohedelmöitykseen liittyvästä korkeammasta mahdollisuudesta kaksosiin. Pariskunta piti siunauksena sitä, jos he saisivat enemmän kuin yhden lapsen.

Heillä ei vielä ollut tuossa kohtaa aavistustakaan siitä, mitä edessä odotti.

”Löysin juuri kuudennen lapsen”

Saatuaan vahvistuksen raskaudesta ja tiedon kaksosista, Laurin kävi ultrakuvauksessa varmistaakseen kaiken olevan hyvin. Silloin hän huomasi lääkärin näyttävän todella yllättyneeltä.

– Minä lasken täältä viisi lasta, lääkäri lausui hämmentyneenä katsoen kuvaa.

Laurin ei voinut uskoa kuulemaansa. Hän oli varma, että lääkäri puhui läpiä päähänsä tai oli katsonut jotain väärin, mutta yllätykset eivät loppuneet vielä siihen.

– Odotas, nyt löysimme juuri kuudennen lapsen, lääkäri huudahti.

Kyse ei ollut vitsistä. Laurinin kohdussa kasvoi kuusi vauvaa ja nyt hänen oli yhdessä aviomiehensä kanssa päätettävä, aikoivatko he pitää kaikki lapset.

Kuuden lapsen synnytys, jotka kaikki tulisivat todennäköisesti ennen laskettua aikaa, on valtava terveysriski myös äidille. Siitä huolimatta Laurin ja hänen miehensä olivat yhtä mieltä. He halusivat kaikki lapset, eivätkä edes harkinneet raskauden keskeyttämistä.

Kutsui koko henkilökunnan

Kun pariskunta kertoi haluavansa kaikkien lasten saavan mahdollisuuden elämään, lääkärit lupasivat tehdä kaiken voitavansa, jotta synnytys sekä raskaus sujuisivat hyvin.

Lopulta raskausviikolla 30. kaikki vauvat olivat valmiita tulemaan ulos äitinsä kohdusta.

Lääkäri kutsui koko henkilökunnan mukaan auttamaan synnytyksessä ja lopulta salissa oli 20 ihmistä. Heistä kuusi oli kätilöitä, jotka olivat valmiita ottamaan vastasyntyneet lapset vastaan.

Kuva: YouTube / Wonderbot

Andrew, Benjamin, Caroline, Lea, Alison ja Levi painoivat jokainen vain reilut puoli kiloa syntyessään.

Koska vauvat olivat keskosia ja heikossa kunnossa, he eivät päässeet heti vanhempiensa syliin. Mutta neljä päivää myöhemmin tapahtui käänne.

Neljän päivän ikäisenä Alisonista tuli sisaruksista ensimmäinen, joka oli tarpeeksi hyvässä kunnossa päästäkseen tapaamaan äitiään. Se oli maaginen hetki, jota Laurin ei tule ikinä unohtamaan.

– Sillä hetkellä, kun sain pidellä vauvaani… silloin minusta tuli oikeasti äiti. Kuuden lapsen äiti… ehkä luojalla oli tosiaan suurempi suunnitelmia minun varalleni, Lauren toteaa.

Kuva: YouTube / Wonderbot

Oman aikansa kuluttua jokainen lapsista pääsi viimein kotiin isän ja äidin kanssa. Pariskunta oli lopulta todella onnellinen siitä, että he olivat päättäneet antaa kaikille lapsilleen mahdollisuuden elämään.

Katso tapauksesta kertova video tästä:

Aivan mieletön tapaus. Ole hyvä ja jaa tätä myös muiden luettavaksi Facebookissa!