Äiti hylkäsi sairaan lapsensa poikaystävän luo – mies näytti kaikille mistä rakkaudessa on kyse

Moisés Costan koko elämä muuttui yhdessä silmänräpäyksessä, kun hänen silloinen tyttöystävänsä jätti lapsensa hänen luokseen, eikä koskaan palannut.

Vaikeaan tilanteeseen joutunut mies oli hämillään, mutta päätti ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä ja kasvattaa hylätyn pojan omanaan, Hrtwarming -sivusto kertoo.

Goianassa Brasiliassa asuvan Moisés Costan ja hänen ottopoikansa yhteisen tarinan alku on millä tahansa mittarilla erikoinen.

Useita vuosia sitten Moisésin silloinen tyttöystävä saapui hänen luokseen kantaen sylissään vain kahden kuukauden ikäistä lastaan.

Nainen kertoi aikovansa mennä hetkeksi ostoksille ja kysyi, voisiko Moisés vahtia vauvaa sen aikaa – johon mies tietysti suostui tyttöystävänsä mieliksi.

Hylkäsi lapsensa

Useita tunteja myöhemmin Moisés alkoi kuitenkin ihmetellä, mitä oli tapahtunut.

Jonkin ajan kuluttua hän alkoi ymmärtää, ettei hänen tyttöystävällään ollut minkäänlaista aikomusta enää koskaan palata talolle hänen oman poikansa luokse.

Nainen oli hylännyt poikansa, jolla oli todettu cp-vamma, epilepsia sekä SMA, eli selkäydinperäinen lihassurkastuma.

Tilanne oli tietysti shokki Moisésille, kun hän ymmärsi, että nainen, johon hän luotti ja jota hän rakasti oli kääntänyt selkänsä hänelle sekä omalle biologiselle lapselleen – jolla ei ollut mitään sidettä Moisésiin.

Päätti kasvattaa pojan

Siinä hetkessä Moisés kuitenkin teki ison ratkaisun.

Hän päätti kasvattaa lapsen itse ja antaa pojalle kaiken mahdollisen rakkauden, jotta tämä saisi varttua turvallisessa ja rakkauden täyttämässä kodissa.

Kaikki tämä huolimatta siitä, että hän ei ollut pojan biologinen isä.

Edessä olevista vaikeuksista huolimatta Moisés oli päättäväinen sen suhteen, että hän olisi aina läsnä Davyd pojan elämässä, mitä ikinä tämä tulisikaan tarvitsemaan.

Myös vaikeita päiviä

Elämä Davydin yksinhuoltajana on ollut kaikkea muuta kuin pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta Moisésin onneksi hänen oma äitinsä Maria Costa on ollut suuri tuki vaikeina aikoina.

Kaikkien lääkärillä käymisten, vaikeiden päivien, onnellisten hetkien sekä naurun keskellä perhe on pitänyt yhtä ja pitänyt huolta sekä rakastanut toisiaan aina.

DNA ei merkitse perhesiteissä Moisésin mielestä mitään ja hänen silmissään sekä sydämessään Davyd tulee ikuisesti olemaan hänen oma poikansa.

Bom dia pessoal. Caminhando com o Davyd.

Posted by Moises Costa on Tuesday, March 21, 2023

Näin perhe elää nykyisin

Näin Moisés on kuvaillut suhdetta poikaansa Hrtwarming -sivuston mukaan:

– Hän on minun poikani sydämessäni ja minun paras ystäväni. Kaiken mitä teen elämässä, teen hänen vuokseen.

Tuosta kohtalokkaasta molempien koko elämän muuttaneesta hetkestä on kulunut nyt jo 25 vuotta ja Moisés tekee yhä kaikkensa varmistaakseen, että hänen ottopoikansa voi niin hyvin kuin mahdollista.

Aika ajoin yksinhuoltajana Moisésilla on ollut huolta etenkin rahasta, mutta kaikesta huolimatta hän on päättänyt tukea ja olla rakastava isä Davydille mitä ikinä se vaatiikaan. Nyt ja aina.