3-vuotiasta kiusattiin hiusten takia – esitti kotona kysymyksen, joka sai äidin murtumaan kyyneliin

Kiusaaminen vaikuttaa negatiivisella tavalla itsetuntoon. Se on todella surullista, että monet lapset joutuvat koulukiusaamisen uhriksi. Pitkään kestänyt kiusaaminen voi vaikuttaa ihmisen mielialaan monella eri tavalla.

3-vuotias Noah Gilbert oli tarpeeksi vanha ymmärtääkseen, että toiset lapset pilkkasivat hänen ulkonäköönsä. Pojalla on punaiset hiukset ja paljon pisamia, jonka takia lapset ottivat hänet pilailun kohteeksi. Lapset keksivät ilkeitä lempinimiä kiusatakseen poikaa.

Äiti Lauren istui poikansa kanssa bussissa. Lauren kuuli nuorten sanovan ilkeitä kommentteja hänen poikansa ulkonäöstä. Nuoret puhuivat, että punatukkaisista lapsista pitäisi päästä eroon.

-Inhoaisin lastani, jos sillä olisi punapigmenttiä, sanoo yksi nuorista.

Noah kysyi äidiltään, että miksi hän ei ole tavallisen näköinen niin kuin veljensä. Poika on kysynyt vanhemmiltaan, miksi kukaan ei pidä punaisista hiuksista. Noah toivoisi eriväriset hiukset, jotta häntä ei kiusattaisi koulussa.

Äiti kertoi tapahtuneesta avoimesti Facebookissa lisätäkseen tietoisuutta koulukiusaamisesta. Lauren on surullinen siitä, että ihmiset kiusaavat toisiaan hiusvärin takia. Äidin julkaisu on saanut paljon näkyvyyttä internetissä.

Katso video:

https://youtu.be/9zM7blMSTd0

Se on todella surullista, että 3-vuotias poika joutuu kiusaamisen kohteeksi hiusvärinsä takia. Onko sinulla näkemystä, miten saataisiin kiusaaminen loppumaan?

Toivotaan, että koulukiusaaminen saataisiin loppumaan!