2-vuotias taistelee vastaan syöpää – viiden armottoman hoitokerran jälkeen äiti saa puhelun ja romahtaa lattialle

Mayo-klinikan mukaan neuroblastooma on hermokudoksen epäkypsien solujen muodostama pahanlaatuinen kasvain, jota esiintyy alle viisivuotialla lapsilla.

Hoito voi koostua monesta eri osasta kuten leikkauksista, sytostaattien käytöstä, kantasolusiirroista ja immunoterapiasta. Potilaan selviytyminen riippuu paljon sairauden ennusteesta ja sen levinneisyydestä.

Arvioiden mukaan noin 70 prosenttia neuroblastoomaa sairastavista lapsista on elossa viiden vuoden kuluttua diagnoosista.

Kaikesta huolimatta neuroblastoomaa on haasteellista hoitaa, varsinkin silloin, kun lapsi on saanut huonoennusteisen kasvaimen. 21-kuukautinen Molly Hughes oli yksi niistä lapsista.

Mollylla diagnosoitiin neljännen luokan neuroblastooma, joka vaatii intensiivistä hoitoa. Diagnoosi tehtiin vuonna 2017 ja Mollyn äiti, Chelsea Hughes, kertoi CNN-uutissivustolle, että syöpä oli levinnyt ”lähes kokonaan Mollyn kehoon.”

Posted by Chelsea Hughes on Monday, 21 January 2019

Molly taisteli syöpää vastaan ja kävi useita sytostaattihoitoja läpi. 15 kuukauden aikana tyttö vietti yhteensä 130 päivää sairaalassa, jossa häntä hoidettiin sytostaattihoidoilla, leikkauksilla, säteilyhoidoilla, immunoterapialla ja kantasoluhoidoilla.

”Olemme onnellisia, että hän selvisi kaikista hoidoista. Se oli hyvin rankkaa. Hän tuli todella kipeäksi. Hoidot ovat vain niin rankkoja lasten kehoille”, Chelsea kuvailee kokemusta.

Posted by Chelsea Hughes on Wednesday, 12 December 2018

Chelsea kertoo CNN-sivustolle, että yksi Hollyn hoidoista aiheutti hänelle kuulon menetyksen ja lapsi joutuu käyttämään kuulokojetta.

Viiden armottoman sytostaattihoitokerran jälkeen, Chelsea sai kenties elämänsä tärkeimmän puhelun.

Hyviä uutisia

”Kaaduin lattialle, kun lopetin puhelun ja halasin häntä viiden minuutin ajan”, Chelsea kertoi WBKO-uutiskanavalle.

Pikkutyttö, joka oli sisukkaasti taistellut syöpää vastaan sai helpottavia uutisia: taudin oireet olivat lieventyneet.

Vaikka Mollyn oireet lievenivät, Chelsea jakoi Facebookissa, kuinka perhe toivoo, että sairaus ei uusiutuisi. ”On korkea riski, että neuroblastooma uusiutuu. Hän aloitti eilen lääketestin, joka estää uusiutumisen. Hän ottaa lääkettä kahden vuoden ajan ja käy tarkastuksissa joka kolmas kuukausi”, Chelsea kertoo People-sivustolle.

Chelsea julkaisi vastikään kuvan Mollysta ja jakoi hyvät uutiset:

This little stinkers tumor markers were normal!! ????

Posted by Chelsea Hughes on Friday, 2 August 2019

”Tämän pikku haisulin arvot olivat normaalit.”

 

Onneksi kasvain ei ollut uusiutunut ja Mollyn arvot olivat hyvällä tasolla

Toivotaan kovasti, että Mollyn ei tarvitse enää olla huolissaan sairaudesta ja voi viettää onnellista elämää.