10-vuotias selvitti vanhempiensa järkyttävän makuuhuonesalaisuuden – otti asiat omiin käsiinsä

Lapsi on aina täysin riippuvainen vanhemmistaan, mutta kukaan ei pysty valitsemaan omia vanhempiaan.

On selvää, että suurin osa vanhemmista rakastavat lapsiaan, huolehtivat heistä ja suojelevat heitä viimeiseen asti. Mutta joidenkin ihmisten kohdalla omat henkilökohtaiset ongelmat ottavat niin tiukan otteen, että huomiota ei riitä enää lapselle.

Huume- ja alkoholiongelmat ovat yksi tällainen asia – ja on aina hyvin traagista, jos lapsi joutuu kokemaan niitä läheltä.

Tämän tarinan poika kuitenkin teki ainoan oikean asian, kun tajusi, miten pahalla tolalla asiat olivat. Nyt hänen rohkea päätöksensä on saanut tukea tuhansilta ihmisiltä ympäri maailman.

Lakin Michelle Stoppard, 27, ja Anthony Edward Young II, 26, Doverista Pennsylvaniasta ovat vanhempia, joiden kuuluisi olla vastuullisina ja turvallisina henkilöinä pienelle pojalleen.

Sen sijaan nämä vanhemmat käyttivät kotona avoimesti huumeita – mikä lopulta vei heidät vankilaan.

Kuka heidät sitten ilmoitti poliisille? Heidän oma, 10-vuotias poikansa.

Poika soitti hätänumeroon löydettyään käytettyjä neuloja vanhempiensa makuuhuoneesta.

Raporttien mukaan poika tiesi, että hänen vanhemmillaan oli huumeongelma. Onneksi poliisi saapui paikalle nopeasti.Kotietsinnässä löytyi kahdeksan ruiskua ja muita tarvikkeita, jotka viittasivat vanhempien heroiiniriippuvuuteen.

Wikipedia

Poliisi otti kiinni äidin, joka löytyi lähistöltä. Hän pysyi hädin tuskin pystyssä, hänen silmänsä olivat lasittuneet, ja oli selvää, että hän oli huumeiden vaikutuksen alaisena. Oli keskipäivä, ja äiti oli piikittänyt huumeita, vaikka hänen poikansa oli kotona.

Poliisi pyysi myös isää saapumaan kuulusteluihin, mutta hän ei koskaan tullut. Myöhemmin hänet kuitenkin löydettiin.

10-vuotias poika otettiin huostaan. Vaatii todellista rohkeutta 10-vuotiaalta ilmoittaa omista vanhemmistaan poliisille. Mutta olet varmasti kanssani samaa mieltä siinä, että hän teki oikein. 

Yhdenkään lapsen ei tulisi koskaan joutua tällaiseen tilanteeseen, mutta ainakin tiedämme nyt, että poika on turvassa. Toivottavasti hänelle löydetään pian uusi, rakastava ja huolehtiva koti.

Toivon toki myös, että vanhemmat saavat asiansa kuntoon. Jaa artikkeli, jos olet samaa mieltä.