5-vuotias piti lauluvalintansa salaisuutena – musiikin alettua kukaan ei ole uskoa korviaan

Suurin osa tuomareista erilaisissa television laulukilpailuissa ei katso kovin hyvällä sitä, jos yrität imitoida jotain suurimman idolisi kappaleista.

Tämä on erityisen totta, kun puhutaan nimistä, kuten vaikkapa Whitney Houston, Celine Dion tai Freddie Mercury. Useimpien ihmisten kulmakarvat nousevat jo heti, kun joku kertoo aikovansa tulkita tällaisten tähtien kappaleita, sillä monien mielestä heidän kappaleensa ovat niin hienoja, ettei niitä ole varaa ”pilata”.

Kyseessä on joko valtava floppi tai menestystarina.

Juuri tuo jälkimmäinen osuus oli kuitenkin totta, kun 5-vuotias Sophie Fatu esiintyi America’s Got Talent -ohjelmassa.

On upeaa nähdä uusien tähtien nousevan uransa huipulle omien silmiesi edessä.

Iästä huolimatta kuka tahansa meistä voi hetkessä muuttua täydestä tuntemattomasta ohikulkijasta suureksi tähdeksi.

Erityisen sydäntä lämmittävää on nähdä pieniä lapsia, jotka ovat jo nuoresta iästään lähtien valmiita tavoittelemaan omia unelmiaan, joissa he ovat todella taitavia.

Tällaista hetkeä päästiin todistamaan America’s Got Talent -ohjelmassa, kun 5-vuotias Sophie Fatu asteli lavalle.

Sophie Fatu
Kuva: Youtube

Astuessaan lavalle Sophie sulatti välittömästi tuomareiden sydämet.

Pieni, suloinen ja iloinen tyttö seisoi lavalla hermostuneena yllään prinsessan asua muistuttava mekko. Hän vilkutti iloisesti tuomareille ja vaikutti odottavan jo, että pääsisi esiintymään.

Vasta kappaleen taustamusiikin lähdettyä soimaan tuomaristo sai ensimmäisen vihjeen siitä, mitä Sophie oli laulamassa.

”My Way” -kappaleesta on kuultu vuosien varrella lukuisia eri versioita, mutta tunnetuimmat ja rakastetuimmat lienevät Elvis Presleyn sekä Frank Sinatran vedot.

Kaksi legendaarista artistia, joiden nimet ovat jääneet pysyvästi musiikin historiaan, joten ei ole ihme, että Simon Cowell kohotti epäillen kulmakarvojaan kuultuaan alkusoinnut.

Mutta kun Sophie avaa suunsa, kukaan ei voi vastustaa hänen charmiaan.

Hän tarttuu nuottiin ja päästää ilmoille omanlaisensa ihanan tulkinnan kappaleesta.

Koko yleisö ja tuomaristo vain hymyilivät ja ihailivat nuorta tyttöä koko esityksen ajan, eikä ihme. Katso nyt ja kuuntele, niin ymmärrät:

Miten ihana pieni lapsi. Kaikkien pitäisi saada nähdä tämä video!