Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Tylsistynyt koiranpentu halusi herättää sisarensa – kuuntele nyt, kun hän aloittaa laulunsa

Herätessään monet eivät tunne oloaan aina kaikkein parhaimmaksi. Silmäsi ovat puoliksi kiinni, nenä on hieman tukossa ja kurkkukin tuntuu karhealta sekä ääni möreältä.

Tätä voi tapahtua myös meidän rakkaille koirillemme. Yksi joka sai tuntea sen nahoissaan oli tämä pieni koiranpentu, joka karheasta äänestään huolimatta päätti lurauttaa laulun sisarilleen heti aamutuimaan.

Useimmista perheistä löytyy se yksi henkilö, joka on hieman muita äänekkäämpi tai muuten vain eloisampi persoona.

Se ei kuitenkaan koske vain ihmisiä, vaan myös eläimiä. Tämä huskyn pentu on loistava esimerkki siitä!

Youtube

Samalla kun hänen sisarensa makoilevat haaveillen isoista ja makoisista koiranluista hän oli hereillä, eikä tuntunut oikein pitävän yksinäisyydestä. Sisarusten herättäminen unilta voi kuitenkin olla joskus vaikeaa, kuten monet ihmisetkin tietävät.

Tämä pikku pentu ei kuitenkaan sisartensa tunteista piitannut.

Youtube

Kaunis lauluääni

Ilman hetkenkään epäröintiä pentu alkoi ulista niin kovaa ja korkealta kun se vain pystyi. Äänestä päätellen aamu on vielä varhainen, sillä sen ääni kuulostaa hieman karhealta, mutta pieni hauveli ei anna sen vaikuttaa esitykseensä.

Kuten kaikkein taitavimmat laulajat ja esiintyjät, niin tällä pennulla näyttäisi olevan todella kyky tulkita tunteita laulunsa avulla.

Youtube

Mutta onnistuiko hän sitten herättämään sisarensa? Ei. Luultavasti hänen kaunis serenadinsa sai heidät vain syvempään ja rauhallisempaan uneen.

Tämän pennun laulu voi todellisuudessa johtua useista eri syistä. Se saattoi tuntea olevansa yksinäinen tai haluta vain huomiota. On myös otettava huomioon, että se on husky, ja tämä on rodulle ominainen tapa kommunikoida.

Onneksi omistaja oli kuitenkin aivan vierellä ja valmis antamaan pennulle ruokaa ja paijauksia mielinmäärin.

Pennun ei siis tarvinnut jäädä yksikseen kökkimään muiden sisarten nukkuessa.

Mutta tätä ihanaa ja suloista lauluesitystä katsellessa ei voi kuin hymyillä!

Miten upea lauluääni tällä pienellä pennulla onkaan. Paina ihmeessä ”JAA” nappia ja lähetä tämä hyvää mieltä levittävä video kaikille ystävillesikin maanantain piristämiseksi!

 

 

Lue lisää aiheesta...