Tosielämän Lassie – koira katosi 7 vuotta sitten: Käsittämätön selviytymistarina

Tosielämän Lassie – koira katosi 7 vuotta sitten: Käsittämätön selviytymistarina

Tosielämä on joskus elokuviakin ihmeellisempää. Tämä koira on siitä esimerkki.

Klassikkoelokuva Lassie palaa kotiin kertoo koirasta, joka vastoin kaikkia todennäköisyyksiä ja vaaroja uhmaten onnistuu palaamaan sinne, minne kuuluukin.

Englannissa on tapahtunut tosielämässä jotain, mikä on mahdollisesti yhtä ihmeellistä kuin Lassien seikkailu. Eteläisen Britannian kadonneita koiria jäljittävät pelastajat kertovat hämmästyttävästä tarinasta.

Lost dog recovery UK South sai marraskuun lopussa hämmentävän viestin. Joku oli huomannut pienen mustan koiran, joka kirmasi Crawley Downin alueella tiellä. Eläin pujahti metsään, mutta huolestuneet kansalaiset palasivat välittömästi jättämään sille ruokaa.

Koira oli paikallisille tuttu. Ihmiset kuvittelivat, että kyseessä oli kulkukoira, joka eli sille annetuilla armopaloilla.

Lue myös: Kadonnut koira löysi tiensä takaisin perheensä luokse – koskettava jälleennäkeminen 5 vuotta myöhemmin

Lue myös: Kadonnut koira vaelsi yli 90km takaisin kotiin, jossa se ei ollut asunut enää 2 vuoteen

Eläinsuojelijat pohtivat, että kyseessä saattaa olla jonkun omistama koira, joka saa kulkea vapaana. He päättivät kuitenkin asentaa kameroita ja jättää ruokaa alueelle saadakseen lisätietoja.

– Pieni koira osui kameraan kello 11 illalla ja kolmelta aamuyöstä ensimmäisenä yönä. Kolme kertaa seuraavana päivänä. Kolmantena päivänä se näytti jo ”odottavan” illallistaan, katselevan meitä puistossa ja kävelevän kamerapaikalle, järjestö kertoo pitkässä Facebook-päivityksessään. 

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Rose katosi seitsemän vuotta sitten. Kuva: Lost dog recovery UK South/Facebook

Paikalliset asukkaat kertoivat pelastajille, että koira pitäisi jättää rauhaan. Se oli hyvässä kunnossa, ja siitä huolehdittiin. Koira oli iloinen. Oli ollut viimeiset noin kymmenen vuotta.

Houkuttelu ja loukuttelu

Kymmenen vuotta on pitkä aika. Järjestön työntekijät olivat pöllämystyneitä. Yksi kotitalous, joka eläintä oli ruokkinut, ymmärsi kuitenkin yskän. He ajattelivat koiran parasta ja lupautuivat auttamaan Lost dog recoveryn väkeä. Ruoan jättäminen luontoon loppui.

Kun koira näkyi päivänvalossa, sen harmaat karvat silmäkulmissa ja kuonossa paljastivat, että kyseessä oli tosiaankin iäkäs yksilö. Pelastajat onnistuivat loukuttamaan eläimen lauantaina 9. joulukuuta.

– Tiesimme, että pikku kulkurimme oli nirso. Olimme tehneet kovasti töitä selvittääksemme, mistä se pitää. Niinpä iso lämmin paistettu kana tarjoiltiin JR-pateella päällystettynä ja odottelu alkoi.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Rosen paikantamiseen käytettiin muun muassa riistakameroita. Kuva: Lost dog recovery UK South

Ensin koira käveli ohi tavalliseen aikaan. Toisella kerralla se tutki ruokaa ja 45 minuuttia myöhemmin uskaltautuen näykkäisemään varovaisen palan. Kolmannella se aterioi kunnolla iltaseitsemän aikaan. Kameraan tallentui myös kettuja, joskin ne luikkivat nopeasti tiehensä.

– Kello 20.30 kamera kävi jälleen. Se oli hän! Koira katseli taakseen, eteni hitaasti ja viimein eteni ruokalautasen suhteen niin pitkälle, että se laukaisi loukun. 

Koira oli toki järkyttynyt ja peloissaan. Se vietiin nopeasti kenneliin lämpimään ja turvaan. Pian tapahtuikin jotain täysin käsittämätöntä.

Turvassa

Pelastajat olivat varmoja, että koiralla ei olisi mikrosirua. Tai jos olisi, se olisi vähintäänkin vanhentunut.

– Emme todellakaan odottaneet, että kyseessä oli kauan sitten kadonnut koira nimeltä Rose. 12-vuotias patterdalenterrieri katosi noin kymmenen kilometrin päässä Ashurst Woodista alle 24 tunnissa, kun se oli adoptoitu maaliskuussa 2017.

Koira katosi, kun järjestöä ei ollut vielä edes olemassa. Lost dog recovery sai selville, että koira havaittiin kymmenen päivää katoamisen jälkeen. Sen jälkeen eläin kuitenkin katosi jäljettömiin. Auttajat onnistuivat kuitenkin vetämään johtolangat yhteen.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

SAFE – CRAWLEY DOWN STRAY 🧡AKA ROSE… MISSING SINCE MARCH 2017 ‼️ Long but please do read to the end… At the end…

Posted by Lost Dog Recovery UK South on Monday, December 11, 2023

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Ei ole tarkkaa tietoa, miten koira päätyi Crawley Downiin. Se on kuitenkin selvä, että sen ei enää tarvitse viettää vanhoja päiviään kylmässä ja märässä. Lost dog recovery kiittää valveutuneita kansalaisia, jotka antoivat Rosesta havaintoja.

Ikävä kyllä Rose ei kuitenkaan saa palata alkuperäisen perheensä luokse. Heidän elämäntilanteensa on seitsemässä vuodessa muuttunut. He ovat muuttaneet muualle, eivätkä voi ottaa koiraa takaisin.

– He ovat tietenkin innoissaan siitä, että koira on turvassa, eikä siihen ole sattunut. Myös surullisia siitä, että eivät voi ottaa sitä takaisin, järjestö kirjoittaa.

Rose odottaa uutta omistajaa. Eläin vaatii vielä aikaa ja totuttelua. Iäkäs koira vaatii myös eläinlääkärin hoitoa ja seurantaa.