Kadonnut koira vaelsi yli 90km takaisin kotiin, jossa se ei ollut asunut enää 2 vuoteen

Oletko koskaan hämmästellyt sitä, kuinka koirat ja kissat voivat löytää tiensä aina takaisin kotiin, kun taas osa ihmisistä saattaa eksyä, vaikka heille olisikin annettu tarkat reittiohjeet?

Lyhyesti selitettynä tutkijoiden mukaan eläimillä, erityisesti koirilla, on ainutlaatuinen kyky löytää tiensä takaisin kotiin kiitos niiden loistavan hajuaistin. Jossain kohtaa on kuitenkin pakko miettiä, että miten pitkälle edes hajuaisti voi lopulta kantaa?

Vastaus on yli 90 kilometriä

Kun Colton Michael palasi kotiinsa Lawsonissa Missourin osavaltiossa Yhdysvalloissa, hän näki oudon koiran istumassa kotinsa terassilla.

– Cleo vain makasi siinä terassilla oven edessä. Ihan kuin se olisi odottanut jotain, Michael kertoi CNN:lle.

4-vuotias labradorinnoutaja oli pelokas, eikä päästänyt miestä aluksi edes lähelleen, mutta lopulta hän onnistui viemään koiran eläinlääkärille tarkastettavaksi, josko siltä löytyisi mikrosiru.

Ja onneksi siltä löytyi siru.

Näytölle ilmestyneet tiedot paljastivat, että Cleo niminen labradorinnoutaja oli aiemmin asunut samassa osoitteessa, jossa Michael nyt asui perheensä kanssa.

Kuvakaappaus

Michael suuntasi seuraavaksi Facebookiin etsiäkseen Cleon omistajan ja löysikin nopeasti ilmoituksen, jossa kerrottiin kadonneesta koirasta noin viikkoa aikaisemmin. Hän lähetti heille viestin ja kertoi tilanteen, joka yllätti Cleon omistajat täysin.

– Kerroin, että me löysimme hänen koiransa, mutta kun kerroin, missä me olimme, hän jäi täysin sanattomaksi, Michael kertoo.

Cleon uusi koti, jossa se oli asunut omistajiensa kanssa vuodesta 2018 lähtien, sijaitsi Olathessa hieman yli 90 kilometrin päässä sen vanhasta kodista, jonne se oli nyt ilmestynyt.

– Tuo on hurja vaellus kenelle tahansa, Michael totesi KMBC:lle.

Vaikka kukaan ei koskaan ehkä saa tietää, kuinka Cleo taittoi tuon 90 kilometrin matkan Olathesta Lawsoniin, niin koiran omistajat ovat vain onnellisia, että se on turvassa ja kunnossa.

– Tuntuu vain niin ihanalta saada se vihdoin takaisin, omistaja Drew sanoo.

Vau! Miten huikea tarina. Olen todella onnellinen, että Cleo pääsi takaisin omistajiensa luo.

Tämä on hyvä muistutus meille kaikille siitä, että lemmikeille kannattaa laittaa mikrosirut.