Perhe kuuli omituista ääntä mökin terassilta – silloin he näkivät karvaisen vieraan porealtaassa

Mökin vuokraaminen vuorilta tai metsien keskeltä on kenties lähimpänä ”täyttä vapautta”, jonka moni meistä voi näinä aikoina kokea. Pääset karkuun kaikkea stressiä ja päivittäisiä askareita, mutta samalla saat viettää laatuaikaa yhdessä perheesi kanssa.

Luonnolla on upea kyky rauhoittaa mieltä, kuten moni suomalainen hyvin tietää. Samalla luonto voi kuitenkin myös yllättää meidät.

Tämän sai kokea eräs perhe, joka oli vuokrannut itselleen vuoristomökin Tennesseen osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Todd Trebony oli muutama viikko sitten vuokrannut perheensä kanssa erämaassa Tennesseen vuoristossa sijaitsevan mökin pitkää viikonloppua varten, jotta he voisivat yhdessä rentoutua ja paeta kaupungin hälinää.

Yllättävä vieras pulahti uimaan

Mökiltä oli upeat näköalat vuorille ja sen lisäksi varusteluun kuului muun muassa terassilla oleva poreallas. Todd oli kääntänyt altaan päälle aamusta voidakseen pulahtaa lämpimään veteen ja katsella kaunista auringonnousua.

Käydessään sisällä hän kuuli kuitenkin terassilta omituisen äänen ja ikkunasta vilkaistessaan edessä oli todellinen yllätys.

Suurikokoinen mustakarhu oli vallannut mökin terassin. Se asteli ympäriinsä tutkien, kunnes huomasi lopulta porealtaan.

Kuva: Instagram

Nautti kylpylähetkestä

Karhu kiersi poreallasta hetken aikaa kuin odottaen veden lämpeämistä, kunnes se lopulta sitten syöksyi ihanan lämpimään altaaseen nauttimaan aamuisesta kylvystä.

Kuva: Instagram

Karhun kylpiessä kaikessa rauhassa ja nautiskellessa vedestä, Trebonyn perhe tarkkaili tilannetta ja onnistui tallentamaan kylpyhetken videolle.

Mustakarhut eivät ole mitenkään harvinaisia vieraita alueella etenkään kevään aikana, jolloin niillä on monesti alkuun vaikeuksia löytää ruokaa, kertoo The Mirror -lehti.

Katso koko tilanne videolta alla olevasta upotuksesta, tai tästä:

Saattaa olla syytä puhdistaa tuo poreallas huolella tämän karvaisen vierailijan jäljiltä. Tätä hetkeä he eivät taatusti ihan heti tule unohtamaan.

Paina peukkua ja JAA tätä, jotta myös ystäväsi saavat nähdä sen!