Mies pelasti kissanpennun rautaputkesta – sai kiitoksen, jota ei ikinä unohda

Aivan kuten useimmat elävät olennot, niin myös kissanpennut ovat hyvin uteliaita ympäröivän maailman suhteen ja tutkivat sitä mielellään kokeillakseen itseään.

Valitettavasti pienet pennut saattavat monesti päätyä myös kiperiin tilanteisiin juuri tuon takia.

Tässä tapauksessa eräs kävelyllä ollut mies löysi hiljattain pienen villikissan, joka oli jäänyt pahasti jumiin.

Hylätyn ja tyhjänä olevan talon liepeillä kävellyt mies oli tutkinut rakennuksen ympärillä maassa olevia hylättyjä esineitä, joita oli paljon.

Niiden joukossa oli muun muassa ruosteisia perävaunuja sekä kärryjä, jotka olivat lähes hautautuneet oksien ja heinien alle.

Kuuli avunhuudot

Lähestyessään pusikon keskellä olevaa vaunua hän kuuli yllättäen miukuvan äänen, joka vaikutti avunhuudolta. Ääni oli selvästi peräisin jostain elävästä eläimestä, joka liikkui.

Pian kävi ilmi, että kyse oli pienestä villistä kissanpennusta, joka oli jäänyt pahasti jumiin metallisen putken sisään. Pentu yritti rimpuilla itsekseen päästäkseen irti, mutta se ei osannut, Animal Channel kertoo.

Kuva: Youtube

Mies sattui kuitenkin paikalle juuri oikeaan aikaan ja päätti tietysti auttaa pulassa ollutta eläintä.

Hän yritti pyöritellä putkea ja kissaa saadakseen tämän ulos sieltä, mutta mikään ei aluksi tuntunut auttavan.

Työnsi paljain käsin

Lopulta miehen ei auttanut kuin yrittää työntää yksi kissan tassuista paljain käsin läpi putkesta, jotta tämä voisi päästä irti.

Se oli todellista kamppailua ja pieni kissa oli selvästi tuskissaan jumissa putkessa.

Mies ei kuitenkaan luovuttanut, vaan jatkoi työntämistä ja puskemista, kunnes sai kissan jalan ulos putkesta.

Kuva: Youtube

Päästyään näin pitkälle oli edessä enää seuraava vaihe: putki piti saada jotenkin ev edettyä myös kissan pään yli, jotta se pääsisi vapaaksi.

Kissanpentu oli tässä vaiheessa jo niin peloissaan, että se vain tärisi pelosta ja väsymyksestä.

Mies kuitenkin jatkoi kissan auttamista ja putken vetämistä silittäen tätä koko ajan rauhallisesti voidakseen pitää pienen pennun rauhallisena paikallaan.

Siinä kesti kauan, mutta lopulta kissa putkahti ulos metallisesta putkesta!

Helpottava näky

Mies huokaisi helpotuksesta ja silitteli pientä pelokasta pentua hetken aikaa, kunnes lähti kävelemään pois toivoen, että pentu olisi mennyt lähistöllä odotelleen emonsa luo.

Pieni pentu ei kuitenkaan palannut perheensä pariin, vaan lähti seuraamaan sankariaan.

Mies yritti jopa juosta karkuun karistaakseen pennun kannoiltaan, mutta pentu vain jatkoi hänen seuraamistaan.

Lopulta hänen ei auttanut kuin nostaa pentu takaisin syliinsä ja silitellä sitä hetki liikuttuneena. Tuo pieni pentu selvästi ymmärsi, mitä mies oli tehnyt sen vuoksi ja halusi osoittaa kiitoksensa.

Voit katsoa koko pelastusoperaation videolta tästä:

Voi on sydäntä riipivää kuunnella, kuinka tuo pieni pentu miukuu ja maukuu pyytäen apua ollessaan jumissa. Onneksi tämä mies sattui paikalle ja onnistui pelastamaan sen!

Paina peukkua ja jaa tätä, jos olet samaa mieltä!