Metsästä tullut peura ei jättänyt miestä rauhaan – tajusi vasta hetkeä myöhemmin, mitä eläin yritti kertoa

Lemmikinomistajilla on useimmiten hyvä kyky kommunikoida oman eläimensä kanssa. Sitä oppii tunnistamaan tiettyjä signaaleja sekä katseita, jotka kertovat aina tietyistä tarpeista tai tahdosta.

Kyse on lähes taianomaisesta yhteydestä samalla aaltopituudella, johon ei monesti tarvita mitään sanoja. Se on kuin aivan oma kielensä ja välillä sitä voi kuvitella melkein kuulevansa lemmikin äänen päänsä sisällä.

Mikäli eläin on kuitenkin vieras, niin voi olla vaikea ymmärtää sen signaaleja. Tämä pitää erityisesti paikkansa luonnossa, kun kohtaat villieläimen.

Juuri siksi tämän miehen oli vaikeaa ymmärtää mitä tämä peura halusi, kun se lähestyi häntä yllättäen eräänä kuumana kesäisenä päivänä.

Eläimen outo käytös sai miehen aluksi hyvin hämilleen, kun se vain asteli määrätietoisesti lähemmäs häntä kohti, kertoo Pawmygosh -sivusto.

Löysivät yhteisen kielen

Tilanne oli todella hämmentävä, sillä kyse oli kuitenkin villieläimestä ja normaalisti peurat ovat hyvin arkoja ja pelokkaita otuksia. Ei ole niille luontaista käytöstä pyrkiä kontaktiin ihmisten kanssa.

Tällä peuralla oli kuitenkin selkeä suunnitelma, eikä se suostunut jättämään miestä rauhaan.

Deer
Kuva: Youtube

Kyseinen päivä oli hyvin kuuma ja miehellä oli itsellään kädessä suuri vesipullo, kun hän oli kävelemässä ulkona. Mies oli ottanut siitä huikkia pitkin kävelyä sammuttaakseen janonsa.

Sitä katsoessaan hän lopulta myös tajusi, mitä eläin yritti viestiä. Se oli janoinen ja tarvitsi vettä.

Deer
Kuva: Youtube

Mies ojensi vesipullon varovasti sitä kohti ja hyvin nopeasti peura alkoi juoda suoraan pullon suusta.

Koko kummallinen tilanne tallentui onneksi miehen kuvaamalle videolle, eikä hän taatusti tule unohtamaan sitä ihan äkkiä.