Hevonen tapasi parhaat ystävänsä uudestaan neljän vuoden jälkeen – katso nyt sen liikuttavaa reaktiota

Voivatko hevoset ystävystyä keskenään? Muistavatko ne todella toisensa?

Vastaus on tietysti kyllä! Hevosilla on muisti ja tunteita aivan kuten meillä ihmisilläkin. Se käy selväksi, kun katsoo tätä liikuttavaa jälleennäkemistä.

Kuva: Youtube

Sue Blagburn on kasvattanut kolme hevosta Englannissa Mustons Fieldissä. Hevoset ovat nimeltään Arthur, Harry ja William.

Kolmikko kasvoi yhdessä pienestä pitäen ja olivat parhaita ystäviä.

Mutta ystävykset joutuivat valitettavasti eroon toisistaan, kun Sue joutui myymään Arthurin.

Arthurista tuli kilpahevonen ja se kisasi monissa suurissakin kisoissa menestyen. Sen ystävät Harry ja William jäivät Suen hoiviin.

Kuva: Youtube

Suen yrityksen toiminta lähti pian kasvuun ja pian hän pystyi hankkimaan lisää hevosia tilalleen kasvatettavaksi.

Samalla hän kuitenkin kaipasi aina vanhaa rakasta Arthuria kovasti. Onneksi hän saikin lopulta mahdollisuuden ostaa hevosen takaisin.

Sue tiesi Harryn ja Williamin varmasti tunnistavan ystävänsä, mutta samalla hän oli hieman epäröivä kolmikon jälleennäkemisen suhteen, sillä siitä oli jo vuosia, kun ne olivat viimeksi olleet yhdessä.

Kuva: Youtube

Mutta se huoli olikin täysin turha!

Harry ja William olivat laiduntamassa laitumellaan, kun Arthur saapui takaisin kotiin. Kun ne näkivät Arthurin, riemu oli käsin kosketeltavissa hevosten kesken.

Onneksi Sue oli varustautunut tilanteeseen ottamalla kameran mukaan.

– Tiesin, että he tunnistaisivat toisensa, hän sanoo videolla.

Ja jatkaa:

– Mutta tämä on paljon parempaa, kuin olisin koskaan osannut edes kuvitella.

Kolme parasta ystävää juhlisti jälleennäkemistään juoksemalla vauhdikkaasti ympäri laidunta leikkien yhdessä.

Se oli todellakin upea jälleennäkeminen. Katso nyt vaikka itse:

Tämä todistaa jälleen kerran hienosti sen, että eläimet tuntevat ja ymmärtävät paljon enemmän asioita kuin mitä me ihmiset uskommekaan. Miten mahtavaa onkaan nähdä näiden ystävysten kohtaavan toisensa taas vuosien jälkeen.

Ole hyvä ja JAA tätä artikkelia, jos se sai sinutkin iloiseksi!