Espanjalaisittain maustetut uudet perunat ovat täydellinen lisä grillijuhliin – helpot potut vievät kielen

Uudet perunat on suomalaisten kesäherkkua. Niistä saa valmistettua vaikka mitä ihanaa! Miten olisi esimerkiksi paistetut potut espanjalaisittain maustettuna?

Patatas bravas eli mausteiset perunat. Kuva: Shutterstock

Uudet perunat kuuluvat kesään. Ne maistuu ihan vain sellaisenaan keitettynä ja esimerkiksi sillin kera tarjoiltuna.

Niistä valmistuu myös esimerkiksi patatas bravas eli mausteiset perunat. Se on espanjalainen ruokalaji ja uusia perunoita käyttäessä niistä saa täydellisen hurmaavaa grilliruokaa.

Makunautinto kruunataan sahramiaiolilla, joka valmistuu perunoiden paistuessa.

Patatas bravas ja sahramiaioli

Tarvitset

  • 1 kg uusia perunoita

Paprikaöljy

  • ½ dl oliiviöljyä
  • 2 tl jauhettua paprikaa
  • 1 tl jauhettua savupaprikaa
  • ¾ tl suolaa

Sahramiaioli

  • 2 dl majoneesia
  • 1 valkosipulinkynsi raastettuna
  • ¼ sitruunan mehu ja kuoriraaste
  • 1 pss (0,5 g) sahramia
  • ¼ tl suolaa

Tee näin

  1. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
  2. Pese ja harjaa perunat ja leikkaa lohkoiksi. Sekoita mausteöljyn ainekset keskenään ja kääntele perunoihin.
  3. Levitä väljästi leivinpaperin päälle uunipellille ja kypsennä noin 20 minuuttia perunoiden koosta riippuen. Voit myös paistaaa perunat grillissä. Pidä silmällä, että perunat eivät pala.
  4. Tee sillä aikaa sahramiaioli. Kuori ja raasta valkosipulinkynsi, purista sitruunan mehua ja raasta kuorta. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Tarjoa kuumien perunoiden kanssa.
  5. Nauti!