Näin saat vesimelonin säilymään raikkaana ja tuoreena jopa tuplasti pidempään – vältä yleistä virhettä

Harva asia maistuu kesällä yhtä hyvältä ja virkistävältä kuin muutama viipale mehukasta vesimelonia. Sen lisäksi, että meloni viilentää ja vie janoa se on myös muilla tavoin hyväksi ihmiselle.

Sen sijaan vanha tai huonoksi mennyt vesimeloni on aivan toisenlainen tarina. Osa meloneista voi tuntua suoraan laadultaan huonommilta ja pahemman makuisilta kuin toiset, mutta tiesitkö, että useimmiten yksi suurimmista tekijöistä tähän liittyen on melonin säilytys.

Tässä on muutama hyvä vinkki, jotka kannattaa painaa mieleen seuraavan kerran, kun olet ostamassa vesimelonia.

Mikäli olet aina laittanut vesimelonin suoraan jääkaappiin tullessasi kaupasta kotiin, et taatusti ole yksin. Monet tekevät aivan samoin, mutta luettuasi tämän artikkelin tulet takuulla muuttamaan tapojasi, sillä vesimeloni ei nimittäin hyödy viileässä säilyttämisestä – vain päinvastoin.

Vesimeloni ei kuulu jääkaappiin

Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan vesimeloni menee huonoksi joutuessaan säilytykseen jääkaappiin. Kylmyys poistaa melonista osan sen ravintoaineista, kuten vitamiineista ja antioksidanteista, jotka ovat hyväksi ihmiselle. Tavallinen vesimeloni on noin 92% vettä ja sisältää muun maussa lykopeenia, beetakaroteenia sekä C-vitamiinia.

Tasting Table -sivuston mukaan kylmyys ei ainoastaan tuhoa melonin ravintoaineita, vaan se myös muuttaa melonin hedelmälihan punaisen värin vaaleammaksi ja haaleammaksi.

Ajan myötä hedelmäliha menettää koostumuksensa sekä makunsa ja melonista tulee pian mössöinen sekä mauton.

Vesimelonin säilytys

Missä vesimelonia siis pitäisi säilyttää? Food Networkin haastatteleman National Watermelon Promotion Board -yhdistyksen mukaan paras säilytyslämpötila meloneille tuoreena on huoneenlämpö.

Tämä tarkoittaa sitä, että melonin sisältämät ravintoaineet pysyvät parhaimmillaan ja käytännössä myös itse meloni pysyy kypsänä sekä tuoreena pidempään.

Vesimelonia ei pidä säilyttää jääkaapissa. Kuva: Newsner

Vesimelonin elinkaari

Tavallinen vesimeloni säilyy noin 14-21 päivää huoneenlämmössä säilytettynä esimerkiksi keittiön pöydällä tai tasolla. Jääkaapissa säilytetty meloni taas menee huonoksi noin viikossa.

Vesimeloni

Niksi virkistävään vesimeloniin

Kylmästä vesimelonista haaveileville on olemassa eräs hyvin tehokas ja nopea niksi. Pilko meloni valmiiksi paloiksi ja aseta se sen jälkeen kulhoon, jossa on jääpaloja.

Näin saat valmiiksi syötävän kokoisia palasia, jotka ovat takuulla viileitä ja raikkaita myös helteisenä päivänä.

Muista kuitenkin aina se, että jo avattu ja viipaloitu meloni tulee säilyttää jääkaapissa, sillä ne eivät säily enää ilman kuoren tuomaa suojaa huoneenlämmössä.