11-vuotias tyttö menehtyi kolarissa – isä jakoi nyt painavan viestin onnettomuuden aiheuttaneelle kuljettajalle

On vaikea kuvitella mitään pahempaa kuin oman lapsensa menettäminen. Oli syy mikä tahansa, on tuska varmasti sitämätön. Jos kuolema kuitenkin johtuu jonkun muun teosta, on surun rinnalla usein myös vihaa ja raivoa.

Tästä syystä Daniel Marinin lähettämä viesti miehelle, jonka aiheuttamassa kolarissa hänen tyttärensä kuoli on saanut niin paljon huomiota.

Kolmas syyskuuta Daniel Marin sai sen puhelun, jota jokainen vanhempi pelkää.

– Poikani soitti minulle ja sanoi ‘Isä. Sinun on tultava tänne. Koko perheemme joutui juuri kolariin’.

Vaimo ja lapset kolarissa

Danielin vaimo Rebecka, heidän kolme lastaan ja heidän siskontyttönsä olivat käyneet yhdessä syömässä pikaruokalassa ja olivat matkalla kotiin. Yhtäkkiä ylinopeautta ajava auto päätyi Marinien kaistalle ja hirveä kolari sattui.

Kuva: Youtube

Paikalle hälytettiin välittömästi ambulanssi ja osa kolariin joutuneista osapuolista kiidätettiin sairaalaan.

Äiti ja kolme lapsista saivat vakavia vammoja ja ovat edelleen sairaalahoidossa. Perheen 11-vuotiasta tytärtä Alysahia ei kuitenkaan voitu pelastaa. 

– Tuntuu edelleen epätodelliselta. Minun on kuitenkin kerättävä itseni. Minulla on vielä kaksi poikaa ja minun on huolehdittava heistä ja siitä, että he ovat kunnossa, Daniel Marin kertoo ja jatkaa:

– Vaimoni menetti pikkutyttönsä, aivan kuten minäkin, joten tiedättehän. He tarvitsevat minua. 

”Annan hänelle anteeksi”

Kuski joka oli ajanut ylinopeutta ja aiheuttanut kolarin oli 50-vuotias mies. Häntä on syytetty muun muassa kuolemantuottamuksesta.

Poliisiraportista käy ilmi, että mies oli kolarihetkellä häiriintyneessä mielentilassa. On epäselvää, kärsikö hän pyskoosista tai muusta ajokykyä haittaavasta mielenterveysongelmasta.

Daniel on kansainvälisissä medioissa kertonut antavansa miehelle anteeksi johtuen vankasta kristinuskostaan.

Puhuessaan tyttärestään, Daniel sanoo haluavansa muistaa hänet sellaisena kuin hän oli – hyvin iloisena.

Keräys perheelle

Perheen omaiset ovat laittaneet pystyyn rahankeräyksen Alysahin perheen tueksi.

– Pyydämme tukea hänen perheelleen sairaanhoitkustannuksia ja hautauskustannuksia varten. Olkaa kilttejä ja rukoilkaa heidän puolestaan ja pitäkää tämä ihana perhe mielessänne, läheiset kirjoittavat keräyksen sivulla.


Lähetetään uskomattoman paljon voimia ja rakkautta Alysahin omaisille ja sairaalassa paraneville perheenjäsenille!