5-vuotias nukahtaa junaan — hän herää ja ei osaa kertoa mitään perheestään tai kotikaupungistaan

Adoptoidut lapset saattavat jossakin vaiheessa kokea, että heissä on jotain vikaa, kun vanhemmat halusivat luopua omasta lapsestaan. 

Näin ei ole kuitenkaan kaikissa tilanteissa ja lapsia alkaakin vanhemmassa iässä usein kiinnostaa, keitä heidän alkuperäiset vanhempansa ovat. 

Saroo adoptoitiin ja hän asuu tällä hetkellä Australiassa uuden perheensä kanssa. Hänen tarinansa eroaa kuitenkin suuresti muista. 

Saroolla oli veli, joka oli muutaman vuoden vanhempi. Hänen nimensä oli Guddu. 

Guddu tienasi rahaa, siivoamalla junia ja kyseisenä päivänä hän oli ottanut mukaan 5-vuotiaan pikkuveljensä. 

Guddun täytyi hoitaa tärkeä asia juna-asemalla, joten hän käski pikkuveljeään odottamaan sillä välin junassa. Saroo oli todella väsynyt ja hän sulki silmänsä. Lopulta poika heräsi, eikä tiennyt, missä hän oli. 

Poika ei osannut lukea tai puhua, eikä hän tiennyt perheensä tai kotikaupunkinsa nimeä. 

Hän oli yksin Kalkutan kaduilla. 

Hetken kuluttua teini-ikäinen lapsi huomasi, että Saroo oli eksyksissä ja poika vietiin lastenkotiin. Saroo laitettiin adoptoitavien lasten listalle, sillä hän ei tiennyt perheensä nimeä tai kaupunkia, josta hän oli kotoisin.

Saroo adoptoitiin pian ja hän päätyi australialaiseen perheeseen. Hän sai täysin uuden elämän ja ei enää elänyt köyhyyden keskellä. Hän ikävöi silti omaa perhettään.

Saronin uusi äiti ripusti poikansa huoneeseen Intian kartan, jotta poika ei unohtaisi, mistä hän on alunperin kotoisin. Poika näki usein unta kotikaupungista ja perheestään, hän ei kuitenkaan koskaan keksinyt keinoa, jolla olisi pystynyt paikallistamaan, mistä hän oli kotoisin. 

Samaan aikaan äiti etsi omaa poikaansa ympäri Intiaa, vaikka hän ei ollut enää edes samassa maassa. 

Saroo kasvoi ja hän alkoi käyttämään Google Earthia apunaan, löytääkseen oman kotikaupunkinsa.

Hän tiesi, että paikan täytyi olla lähellä Calcuttaa, joten hän alkoi suurentaa kaupungin lähistöllä olleita alueita. Hän etsi päivien ajan apua Google Earthista ja joidenkin ihmisten mielestä koko idea oli naiivi. Kotikylän löytäminen oli kuin olisi etsinyt neulaa heinäsuovasta. Oli kulunut 25 vuotta siitä, kun Saroo oli viimeksi nähnyt perheensä. 

Mies ei kuitenkaan luovuttanut ja eräänä päivänä hän löysi kartalta jotain tuttua. 

Mies näki sillan, sillan, joka näytti aivan samalta kuin se, jonka hän oli nähnyt lapsena juna-asemalla. 

Hän seurasi johtolankoja ja löysi lopulta kaupungin, joka oli nimeltään Ganesh Talai. Ei mennyt kauaa, kun Saroo oli jo Intian lentokentällä etsimässä biologista perhettään. Tilanne muistutti aivan sitä, kuin hän olisi ollut matkalla ajassa taaksepäin.

Lopulta mies löysi talon, jossa hän oli nuoruudessaan asunut, sydän alkoi lyömään lujempaa. Asuivatko he vielä samassa talossa ja tunnistaisivatko he poikansa?

Muutaman metrin päässä seisoi 3 naista. Yksi naisista tuli välittömästi halaamaan poikaa välittömästi. Kyseessä oli Saroon isoäiti, joka tunnisti lapsenlapsensa välittömästi. 

Isoäiti soitti Saroon sisaruksille ja kertoi, että veli oli ilmestynyt paikalle kuin tyhjästä. Saroo sai kuulla valitettavasti ikävän uutisen: hänen veljensä Guddu oli kuollut vain kuukausi sen jälkeen, kun Saroo oli kadonnut. Isoveli oli jäänyt junan alle ja kuollut välittömästi.

Koko tilanne vaikutti mahdottomalta. Sinnikäs Saroo oli löytänyt ”neulan heinäsuovasta.” 

Saroo ei jäänyt asumaan biologisen perheensä luokse, mutta hän lähettää säännöllisesti rahaa, jotta äidin ei tarvitse tehdä niin kovasti töitä. 

Suomessa lapset leikkivät leluilla ja käyvät koulua. Intiassa köyhien perheiden lapset joutuvat tekemään töitä käytännössä heti, kun he oppivat kävelemään. 

Saroon tarinalla oli onnellinen lopetus, mutta valitettavasti näin ei käy aina. Intiassa on lukuisia perheitä, joilla ei ole ruokaa tai edes kattoa pään päällä. 

Saroo kirjoitti kirjan elämästään vuonna 2015. Kirjan nimi on ”A Long Way Home” ja siitä tehtiin myös elokuva. 

Voit katsoa alapuolelta videon, joka kertoo Saroon tarinasta:

Jaa Saroon tarina Facebookissa — hän todellakin osoitti sen, että koskaan ei kannata luovuttaa!