Puhdista liesituuletin: Nerokas niksi vie vain 10 minuuttia

Kuinka saat liesituulettimen puhtaaksi nopeasti? Kodista löytyy tiettyjä paikkoja, jotka likaantuvat nopeammin kuin toiset. Yksi näistä on liesituuletin, joka kerää jatkuvasti rasvaa ja muuta likaa sisäänsä. Samalla liesituuletin on kuitenkin monien kodeissa myös se yksi paikka, jonka siivoamista saatetaan lykätä.

Moni ajattelee sen olevan ällöttävä ja niin likainen, että puhdistaminen on jo vaikeaa. Todellisuudessa kyse ei kuitenkaan ole vaikeasta hommasta, kuten tämä niksi todistaa.

On valitettavasti väistämätöntä, että keittiön liesituuletin kerää itseensä paljon likaa ajan myötä. Liesituulettimen alla kokataan ruokaa liki päivittäin, jolloin sen sisään leijailee rasvaa, öljyä, höyryjä sekä jopa pölyä, jotka tukkivat tuulettimen suodattimet ajan myötä.

Tämä taas muodostaa niiden pinnalle kerroksen, joka on sekä likainen että epähygieeninen. Jonkun ajan kuluessa pinttynyt rasva ja lika myös alkavat haista pahalta. Suodattimeen kertyvä rasva aiheuttamaa myös palovaaran, joten siinä on vielä yksi vakava syy sille, miksi tuuletinta pitää putsata.

Puhdas liesituuletin

Tästä johtuen onkin tärkeää aika ajoin vilkaista keittiön liesituulettimen sisään. Moni kuitenkin välttelee tätä tehtävää viimeiseen pisteeseen saakka, sillä liesituulettimen puhdistaminen ei ole useimpien lempipuuhaa. Todellisuudessa liesituulettimen rasvasuodattimien ja pintojen puhdistaminen ei kuitenkaan ole kovin vaikeaa.

Ei ole itseasiassa mitään tarvetta käyttää liikaa aikaa tai energiaa johonkin, mikä voi olla turhauttavaa, vaikeaa sekä hieman ällöttävää. Sen sijaan on olemassa hyvin nerokas niksi, jonka avulla saat liesituulettimen suodattimet hetkessä hohtamaan puhtauttaan ja näyttämään aivan uusilta.

Ja kuten monet muutkin loistavat niksit, tähän kotikonstiin ei tarvita kuin muutama ainesosa ja koko prosessi on nopea, helppo ja halpa toteuttaa.

Mikä parasta, kaikki tähän tarvittavat ainesosat ovat sellaisia, että ne löytyvät jo valmiiksi useimmista keittiöistä. Näin ollen sinun ei tarvitse myöskään rynnätä kauppaan ostamaan lisää ylimääräisiä siivous- tai pesuaineita. Tässä tulee nyt nerokas niksi, josta moni muukin sivusto on vinkannut.

Näin siivoat liesituulettimen

Seuraa alla olevia vaiheita, niin saat hetkessä puhtaan liesituulettimen ja suodattimet, jotka suorastaan hohtavat raikkautta.

  1. Täytä suurikokoinen kattila vedellä ja anna sen kiehua.
  2. Kun vesi on kiehunut, lisää joukkoon muutama ruokalusikallinen ruokasoodaa. Muista lisätä ruokasooda vähän kerrallaan.
  3. Aseta likaiset liesituulettimen suodattimet kuumaan veteen. Mikäli kattilasi on liian pieni, voit laittaa suodattimet yksi kerrallaan ja käännellä niitä jonkin ajan päästä, jolloin vesi ja sooda pääsevät tekemään työnsä kaikkialla.
  4. Anna vaikuttaa noin 10 minuutin ajan. Poista sitten suodattimet vedestä ja huuhtele ne kuumalla vedellä. Kuivaa ja aseta takaisin paikalleen – nyt liesituulettimesi on puhdas ja raikas!

Viimeistele siivous vielä pyyhkimällä liesituulettimen pinnat mikrokuitupyyhkeellä tai ikkunanpesuaineella, joka poistaa niin rasvatahrat kuin sormenjäljet.

Lisävinkit liesituulettimen puhdistamiseen

Moni on myös kuullut puhuttavan siitä, että liesituulettimen suodattimet voi puhdistaa helposti ja nopeasti tiskikoneessa. Tämä pitää kuitenkin paikkansa vain, jos käyttöohjeissa kerrotaan, että se on sallittua.

Liesituulettimen sisältämä rasva ja muu lika voi pahimmillaan saada aikaan pahaa jälkeä tiskikoneen sisuskaluissa, mikäli sitä ei ole tarkoitettu siellä pestäväksi. Selvitä asia siis tarkasti oman koneesi mukaan.

Marttojen vinkin avulla suodattimen voi putsata myös tiskialtaassa laskemalla sinne lämmintä vettä. Sen jälkeen joukkoon kaadetaan desilitra ruokasoodaa, jonka jälkeen suodatin upotetaan veteen lepäämään. Lisää parin minuutin päästä joukkoon desilitra etikkaa ja anna seoksen vaikuttaa hetki. Huomatessasi kuohut on putsaus valmis. Huuhtele vielä vedellä ja tiskaa erikseen tiskiaineella ja anna suodattimen kuivua.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...