Mummon ikkunoihin ei koskaan jäänyt rumia raitoja – salaisuus piili yksinkertaisessa niksissä

Harva kotiaskare on niin ”ärsyttävä” kuin ikkunoiden peseminen. Yksi syistä on se, että lasiin jää monesti rumia viiruja pesun yhteydessä.

Sen välttämiseksi on kuitenkin olemassa yksi hyvin yksinkertainen niksi.

Tämä vinkki kannattaa painaa mieleen ennen kevätsiivousta!

Kevät on viimein virallisesti täällä huhtikuun myötä, vaikka säästä sitä ei aina uskoisi.

Lämpötila alkaa kuitenkin nyt nousta ympäri maata auringon paistaessa ja lintujen laulaessa ulkona jo ensimmäiset kukatkin alkavat hiljalleen puhjeta kukkaan.

Kevään aurinkoiset päivät ovat yleensä myös lähtölaukaus monessa kodissa tapahtuvalle kevätsiivoukselle, sillä ikkunoista paistava aurinko paljastaa nopeasti niihin talven aikana kertyneen lian.

Ikkunoiden peseminen on raskasta ja tylsää puuhaa, jossa törmää monesti myös kerta toisensa jälkeen samoihin ärsyttäviin ongelmiin.

Yksi erityisen ärsyttävä asia on huomata ikkunoiden pesemisen jälkeen, että ne ovat jääneet täyteen rumia viivoja ja jälkiä pesusta huolimatta.

Tämän välttämiseksi on kuitenkin olemassa fiksu ja yksinkertainen niksi, jonka avulla saat joka kerta takuulla hohtavan kirkkaat ikkunat, kuten ruotsalainen Leva & Bo -sivusto kertoo.

wash windows, dirty windows
Ikkunoiden pesu on yleinen osa kevätsiivousta monissa kodeissa. Kuva: Shutterstock

Pese ikkunat puhtaaksi ilman viiruja

Tarvitset:

  • Suihkepullon
  • Vettä
  • Ikkunan pesuainetta
  • Sienen tai mikrokuituliinan
  • Ikkunanpesulastan

Toimi näin:

1. Suihkuta pesuainetta kaikkialle ikkunaan ja pyyhi sitten lasi ympäriinsä sienellä tai pesuliinalla. Ikkuna saa kastua oikein kunnolla, joten älä pelkää käyttää tarpeeksi pesuainetta sekä vettä.

2. Vedä sitten ikkunalastalla pitkiä vetoja ylhäältä alas, jolloin kaikki ylimääräinen vesi ja pesuaine saadaan pois.

3. Jokaisen vedon jälkeen ota lasta käteen ja pyyhi sen kumi osa paperilla kuivaksi. Jos et tee näin, niin jätät joka vedon jälkeen uuden likaisen raidan lasiin.

4. Putsattuasi lasta jatka jälleen samalla tapaa ylhäältä alas, kunnes koko ikkuna on käyty läpi sentti sentiltä. Vedä jokainen veto sentti tai pari edellisen päältä, jotta mikään kohta ei varmasti jää puhdistamatta.

5. Viimeiseksi on vuorossa ikkunan karmien viereisten osien pyyhkiminen mikrokuituliinalla. Tämä siksi, että lasta ei välttämättä saa aivan kaikkea pesuainetta ja vettä talteen ahtaimmista kulmista.

shiny clean windows
Kuvituskuva: Shutterstock

Kotitekoinen pesuaine toimii

Toinen loistava vinkki, josta olemme myös puhuneet aiemmin, liittyy itse pesuaineeseen, jota kannattaa käyttää ikkunoita pestessä.

Kaupan kalliiden ja myrkyllisten kemikaalien sijaan on parasta nojata kotikutoisten pesuaineiden puoleen, joilla saa monesti pienellä vaivalla paljon parempaa jälkeä ympäristöystävällisellä tavalla.

Puhumattakaan sitten siitä, että kotitekoinen pesuaine tulee aina paljon halvemmaksi!

Voit lukea kotikutoisen pesuaineen valmistuksen saloista alla olevasta linkistä:

LUE LISÄÄ: Sano hyvästit likaisille ikkunoille – salainen niksi tekee ihmeitä vain 3 kotoa löytyvällä ainesosalla

Ikkunoiden pesemisen ei tarvitse olla tämän vaikeampaa tai rasittavampaa – kunhan käytät oikeita niksejä!

Paina peukkua ja jaa tätä kaikille ystävillesi, joiden uskot hyötyvän vinkistä. Älä unohda jakaa omia parhaita vinkkejäsi kevätsiivoukseen liittyen Facebookin kommenttiosiossa!