Nerokas niksi: Näin korjaat hajonneen vetoketjun apuvälineellä, joka jokaiselta löytyy kotoa

Suurin osa ihmisistä on jossain vaiheessa elämässään törmännyt tilanteeseen, jossa jonkin vaatteen tai asusteesi vetoketju on yllättäen hajonnut

Hajonneen vetskarin korjaamiseksi on kuitenkin olemassa yksinkertainen niksi, josta moni ei välttämättä ole tietoinen.

Kaikki mitä tarvitset vetoketjun korjaamiseen on nimittäin haarukka.

Olemme kaikki joskus kokeneet sen.

Takana saattaa olla stressaava aamu, lapset piti saada kouluun, makoilit sängyssä hieman liian pitkään ja sinulla oli kauhea kiire aamiaisen kanssa ehtiäksesi vielä pukea ennen kuin lähdet töihin.

Juuri silloin eteen iskee tilanne, jota vähiten kaipaa. Huomaat suosikki takkisi vetoketjun hyppäävän irti hampailtaan ja kaikki toivon rippeetkin siitä, että päivä vielä kääntyisi paremmaksi tuntuvat olevan poissa.

Oli sitten kyse farkuista, laukusta, takista tai paidasta, niin sillä ei ole väliä. Vetoketjun pettäminen on aina yhtä ärsyttävä tilanne.

Vetoketju voi pettää monella tapaa aiheuttaen harmia. Kuvituskuva: Shutterstock

Pettäneen vetoketjun korjaaminen tuntuu monesti ylitsepääsemättömältä tehtävältä ja ainakin itse olen useammin kuin kerran vain luovuttanut ja tyytynyt heittämään kyseisen vaatteen pois.

Tämän niksin myötä niin ei kuitenkaan tarvitse enää olla!

Näin korjaat hajonneen vetoketjun

Suosikkitakkisi tai lastesi talvivaatteiden ei tarvitse enää koskaan päätyä turhaan kierrätykseen tai roskikseen, kun opit tämän niksin.

Kyse on hyvin nerokkaasta konstista, jossa hajonnut vetoketju korjataan yhdellä kotoasi jo varmasti löytyvällä esineellä – nimittäin haarukalla!

Kuva: Twitter/ @jstorres

Twitter-käyttäjä Jesse Torres jakoi tämän nerokkaan vinkin pikaviestipalvelussa jonkin aikaa sitten ja video on jakamisen myötä ehtinyt kerätä jo miljoonia katselukertoja.

Eikä ihme, sillä kyse on yhtä aikaa sekä nerokkaasta että fiksusta vinkistä.

– Tietäisitte vain, kuinka monta hyvää takkia olen heittänyt vuosien varrella pois, koska niiden vetoketju on hajonnut. Ei enää koskaan! Torres kirjoittaa videon yhteydessä.

Näin niksi toimii

Ota aivan ensimmäiseksi ja ainoaksi apuvälineeksi keittiöstä haarukka. Aseta sitten irronnut vetoketjun vedin haarukan kahden keskimmäisen piikin väliin.

Kuva: Twitter/ @jstorres

Sen tehtyäsi vedin pysyy paikallaan haarukassa ja voit helposti pujottaa sen takaisin hampailleen, josta se on ponnahtanut irti.

Kuva: Twitter/ @jstorres

Tämä on oikeasti nerokasta. Juuri tällaiset pienet arkielämää helpottavat niksit ovat aina enemmän kuin tervetulleita. Vai mitä?

Voit katsoa koko niksin vielä videolta tästä:

https://twitter.com/jstorres/status/1186726562105683968