Nämä 2 asentoa auttavat sinua nukahtamaan – kokeile ja huomaa ero

Joskus unen houkutteluun käytettävät konstit voivat olla hyvinkin yksinkertaisia – vaikkapa tietty rauhoittumaan auttava asento ennen nukkumaanmenoa, kertoo brittiläinen terveystoimittaja Kim Jones teoksessaan 222 keinoa saada unen päästä kiinni (Minerva).

Jones tietää, mistä puhuu, sillä hänelle itselleen univaikeuksista muodostui varsinainen riesa. Uniongelmista kärsittyään hän halusikin kirjoittaa aiheesta teoksen, joka tarjoaa tieteelliseen tietoon perustuvia menetelmiä ja keinoja, jotka auttavat saamaan unen päästä kiinni ja nukkumaan hyvin.

Kokeile ennakkoluulottomasti

Jones kannustaa kokeilemaan ennakkoluulottomasti eri konsteja kehon ja mielen rauhoittamiseen ennen nukkumaanmenoa.

Mikä toimii ystävällesi, ei välttämättä toimi sinullem joten kannattaa kokeilla, kunnes itselle toimiva konsti löytyy.

– Muista, että jokainen kykenee nukkumaan. On vain löydettävä ne keinot, joiden avulla itse kukin voi parhaiten siirtyä rauhalliseen uneen, Jones kirjoittaa.

1. Lapsiasento

Lapsiasento on tuttu, jos olet joskus joogannut. Se rentouttaa mieltä ja kehoa sekä helpottaa alaselän jännitystä. Asennossa voi olla lattialla tai sängyssä.

  • Asetu ensin polvillesi siten, että istut kantapäidesi päällä polvet yhdessä tai sen verran erillään, että polvet ja lonkat ovat samassa linjassa.
  • Kun olet löytänyt itsellesi mukavan asennon, rullaa kehosi yläosaa eteenpäin, kunnes otsasi on alustaa vasten.
  • Pidä käsivarret ojennettuina edessäsi.
  • Pysy tässä asennossa niin kauan, kuin se tuntuu hyvältä – enintään kuitenkin kome minuuttia. Hengitä koko tuo aika rauhallisesti.
Kuva: Shutterstock

2. Jalat seinälle

Jalkojen nostaminen seinälle luonnistuu melko varmasti lähes kaikilta, eikä se vaadi liiemmin notkeutta.

Tämä asento helpottaa nukahtamista, koska asennon tiedetään aktivoivan parasympaattista eli tahdosta riippumatonta hermostoa. Seurauksena sydämen syke alenee, mikä puolestaan edesauttaa kehon rentoutumista.

  • Istu aluksia lattialla niin, että jompikumpi lonkka on seinää vasteen
  • Käännä sitten kehosi siten, että pakarat pysyvät lähellä seinää ja nosta jalkasi ylös seinälle samalla, kun lasket selkäsi hitaasti lattialle.
  • Mikäli tarvitset tukea, voit laittaa alaselän alle tyynyn. Voit tarvittaessa taivuttaa myös hiukan polviasi.
  • Asettaudu itsellesi mukavaan asentoon sopivan matkan päähän seinästä ja pysy asennossa muutama minuutti tai niin kauan kuin se tuntuu mukavalta.
Kuva: Shutterstock

Lapsiasento on uusi lempparini, alkaa samantien nukuttamaan! Jaa tämä artikkeli, jotta ystäväsikään eivät enää kärsisi unettomuudesta.

 

Lue lisää aiheesta...