Näitä tavaroita tulisi ehdottomasti välttää hotellihuoneessa – jopa 81% sisältää ”kakkahiutaleita”

Kuva: Shutterstock

Ei ole sinänsä mikään ihme etteivät hotellihuoneet eivät ole aivan putipuhtaita. Asiakas asiakkaan jälkeen käy huoneessa – myös siellä missä sinä nukut, käyt suihkussa ja vessanpöntöllä.

Hotelleissa työskentelevät siivoojat pyrkivät tietenkin tekemään parhaansa, mutta on täysin luonnollista että tahroja jää sinne tänne. Moni ei kuitenkaan tule ajatelleeksi sitä että bakteerit kasvat paikoissa, joita ei välttämättä epäilisi ensimmäisenä.

Suurin osa luulee lattiamatot, juomalasit tai vessanpöntöt ovat kaikista likaisimmat paikat… Tämä on kuitenkin kaukana totuudesta.

Kuva: Shutterstock

Tämä paljastui amerikkalaisen Houstonin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan. Tutkijat halusivat selvittää mitkä hotellihuoneen alueet sisältävät eniten bakteereja, ja siksi he tutkivat 19 eri hotellihuonetta, kolmesta eri kaupungista.

He tutkivat hotellihuoneet senttimetrien tarkkuudella, mukaan lukien lamput ja puhelimet.

Lopputulos? 81 prosenttia kaikista pinnoista löytyi kakkahiutaleita – ja tämän jälkeen he huomasivat että pahin bakteeripesäke oli kaukosäädin.

Kuva: Pixabay

Jokaisen on varmasti tärkeä tietää että kaukosäädin sisältää eniten bakteereja. Mutta kannattaa kuitenkin pestä kädet huolellisesti sen jälkeen, kun on koskenut kaukosäätimeen.

Kaiken kaikkiaan kylpyhuoneen vessa ja lavuaari, kuten osattiin odottaa, sisälsivät paljon bakteereja. Valokatkaisijat sisälsivät bakteereja, mutta huolestuttavinta oli että siivoojien pesukärryt (moppi, pesusienet) sisälsivät myös runsaasti bakteereja.

Ja kun pesukärryt ovat likaisia, niin tämä tarkoittaa sitä että bakteerit leviävät helposti paikasta toiseen.

Kuva: Pixabay

Tämän tiedon saaminen ei ole välttämättä mukavaa, jos olet menossa tulevien viikkojen aikana hotelliin. Tutkimuksen tarkoituksena ei ole kuitenkaan pelästyttää ihmisiä, vaan kehottaa heitä olemaan varovaisia.

Olisin kuvitellut että lattiamatto ja kylpyhuone sisältäisivät eniten bakteereja. Luulen että moni kuvitteli kanssani samoin! 

JAA tämä artikkeli, jotta ihmiset muistavat pitää huolta hygieniasta hotellivierailun aikana. Uskon että jokainen haluaa tietää mitkä paikat sisältävät eniten epäpuhtauksia ja bakteereja. 

Exit mobile version