Kotikutoinen hampaidenvalkaisuniksi villitsee netissä – jopa hammaslääkäri suosittelee kokeilemaan

Kotikonsteja kauneudenhoitoon löytyy vaikka minkälaisia. Olen itse kokeillut niistä montaa, ja useat niistä tuntuvat olevan täyttä humpuukia. Osa voi jopa olla vaarallisia.

TikTok-videoplavelussa kuitenkin leviää tällä hetkellä helppo, kolmesta halvasta ainesosasta syntyvä hampaidenvalkaisu joka on saanut jopa hammaslääkärien hyväksynnän.

Suomessa vitivalkoinen hymy ei ehkä ole yhtä tärkeä kauneusihanne kuin Yhdysvalloissa, mutta hurjasti kahvia kuluttavana kansana hampaamme ovat riskissä kellertyä ja tahriintua.

Kuva: Shutterstock

Verkossa on nyt levinnyt helppo, edullinen ja niin turvallinen hampaidenvalkaisuniksi, että jopa hammaslääkärit suosittelevat sitä.

Tarvikkeet

  • kaksi siivua kiiviä
  • kaksi siivua kurkkua
  • ruokalusikallinen leivinjauhetta
Kuva: Shutterstock

Tee näin

Sekoita ainekset yhteen ja harjaa niillä hampaasi.

Videolla, jolta niksin maailmanvalloitus sai alkunsa, neuvotaan harjaamaan hampaat seoksella kaksi kertaa viikossa.

Hammaslääkäri Joseph Field ehdottaa Bustlelle, että hampaita voi myös harjata seoksella kymmenen päivää putkeen ikään kuin tehokuurina.Sen jälkeen seosta voi käyttää pari kertaa kuukaudessa ylläpitämään tehokuurin tuloksia. Hän myös muistuttaa, ettei hammaslankaa tai tavallista hammastahnaa sovi unohtaa kuurin aikana!