Yllättävä paljastus Putouksen kulisseista: Aku Sipola ei keksinyt itse voittanutta Mainos-Harria

MTV3:n suosittu Putous-ohjelma huipentui sketsihahmokilpailun finaaliin, jonka voittajaksi nousi monen katsojan rakastama näyttelijä Aku Sipolan hahmo ”Mainos-Harri”.

Nyt ohjelman kulisseista on kuitenkin paljastunut erikoinen käänne voittajahahmoon liittyen.

Näyttelijä Aku Sipola nappasi voiton tämän vuotisen Putous-ohjelman sketsihahmokilpailussa roolihahmollaan Mainos-Harri.

Aku Sipola, Mainos-Harri
Kuva: MTV / Pressi

Kisassa toiseksi tuli ensimmäistä kertaa ohjelmassa mukana oleva radiojuontaja Juuso ”Köpi” Kallio hahmollaan Kari Mutanen.

Kilpailun päätyttyä Kallio kuitenkin jakoi seuraajilleen Instagramissa yllättävän paljastuksen kertoen, ettei voittajahahmo nimittäin ollutkaan Sipolan käsialaa alun perin.

Putous
Kuva: MTV / Putous (Pressi)

Voittanut sketsihahmo ei ollut Sipolan idea

Pitkässä kautta perkaavassa viestissään Kallio kiittelee koko työryhmää hienosta ohjelmasta, mutta kertoo lopulta paljastuksena olleensa itse Sipolan roolihahmon keksijä.

– Näin kauden päätteeksi voi myös todeta, että kieltämättä kahdeksan viikon koomisuutta lisäsi toki se, että lopulta kaksi keksimääni hahmoideaa pärjäsi ohjelmassa mainiosti, annettuani Akulle jokerihahmoksi itseltäni lopulta pöytälaatikkoon jääneen ”melankolisen mainosmiehen”, Kallio kirjoittaa.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Ja jatkaa:

– Sen menestystä ei kukaan osannut arvata. Ei edes taikuri itse. Mutta mahtavaa, että se toimi, saatiin iloa kansalle ja ennen kaikkea Aku teki sen hahmon upeasti ja itsensä näköisesti sekä taidolla.

Putous
Kuva: MTV / Putous (Pressi)

Mielenkiintoista! Mutta tottahan se on, että hauskoja kaikki hahmot olivat ja pääasia, että Sipola osasi tuoda noin hienolla tavalla voittavaan hahmoon eloa – vaikka se ei hänen ideansa alunperin olisikaan ollut.

Mitä mieltä sinä olit kaudesta? Kerro mielipiteesi Facebookin kommenttiosiossa!