Kuva: All Over Press

Yle: Nyt se on varmaa – Windows95man euroviisuihin!

Suomen virallinen edustaja Euroviisuihin on nyt ratkennut, kertoo Yle.

UMK:n voittanut Windows95man ja mukana No rules -kappaleella laulava Henri Piispanen pitivät Suomen kansaa jännityksessä liki viikon päivän kisan jälkeen.

Parivaljakko ei halunnut kommentoida heti kilpailun voiton jälkeen sitä, lähtevätkö varmasti edustamaan Suomea Euroviisuihin ja Windows95man itse – eli Teemu Keisteri – kommentoi asiaa varsin epäilevään sävyyn kisan jälkeisissä haastatteluissa.

Tämä herätti paljon keskustelua siitä, kuka lähtisi edustajaksi viisuihin, mikäli UMK:n voittaja kieltäytyisi kunniasta. Tässä tapauksessa se kunnia olisi osunut toiseksi sijoittuneelle Sara Siipolalle, jonka Paskana – kappale keräsi paljon huomiota ja kiinnostusta.

Kuva: All Over Press

Windows95man lähtee Euroviisuihin

Nyt Windows95man ja Piispanen ovat kuitenkin antaneet päätöksensä: He lähtevät euroviisuihin, kertoo Yle.

Keisteri ja Piispanen pohtivat poisjäämistä Israelin tilanteen takia. Ylen tiedottessa he kertovat omasta mielestään ainoan oikean ratkaisun olevan se, että EBU olisi sulkenut Israelin ulos kisasta.

– Emme kuitenkaan koe, että voisimme vaikuttaa tähän jäämällä pois. Sen sijaan olemme aloittaneet keskustelut yhteisistä vaikutusmahdollisuuksista muiden maiden edustajien kanssa ja käytämme omaa asemaamme kohdistaaksemme painetta päätösvaltaa pitävään EBUun. Päätös oli vaikea, mutta nyt se on tehty, Keisteri ja Piispanen sanovat Ylelle.

Hienoa, että päätös on nyt saatu aikaiseksi. Mitä mieltä sinä olet ratkaisusta? Kerro mielipiteesi Facebookin kommenttiosiossa!