Kuva: MTV / Ensitreffit alttarilla

Vappu Pimiä kummastelee Ensitreffit alttarilla -vaimon reaktiota

Juontaja Vappu Pimiä on esittänyt jälleen näkemyksiään tämän kauden Ensitreffit alttarilla -ohjelman tapahtumista ja pariskunnista seuraajilleen sosiaalisessa mediassa.

Pimiä nostaa nyt esiin kahden pariskunnan kohdalla esiin tulleita tilanteita, joihin moni katsojakin on varmasti kiinnittänyt huomiota.

MTV:n suosittu Ensitreffit alttarilla -ohjelman uusin tuotantokausi on käynnistynyt vauhdikkaissa merkeissä ja ohjelman parit on ehditty jo saattaa alttarille sekä sen jälkeen häämatkoille.

Kuten aiempinakin vuosina, niin parien välisestä dynamiikasta on löytynyt kuitenkin hyvin nopeasti jo eroavaisuuksia, jotka ovat aiheuttaneet tietyille pariskunnille myös ongelmia.

Tähän asiaan on kiinnittänyt huomiota katsojan puhtaasti roolissa myös Vappu Pimiä, joka latasi jälleen tuoreimman jakson jälkeen oman analyysinsa pariskuntien tilanteista sosiaalisessa mediassa.

Pimiä jakoi tiistai-iltana ajatuksiaan pareista Instagramin tarinat osion 24 tuntia näkyvissä olevissa viesteissä videoilla.

Heti ensimmäisenä hän palaa aiheeseen, jonka nosti esiin jo viikko sitten kritisoidessaan etenkin yhden pariskunnan käytöstä: Hai ja Anna.

Anna ja Hai Ensitreffit alttarilla ohjelmassa.
Kuva: Ensitreffit alttarilla / MTV

Annan ja Hain suhde alkoi yskiä jo parin häämatkan aikana, kun heidän tapansa kommunikoida eivät sointuneet yhteen. Anna kertoi kameroille loukkaantuneensa puolisonsa esittämistä kysymyksistä, joita tämä itse kuvaili täysin hyväntahtoisiksi heitoiksi.

– Ottaako Anna kaiken itseensä, mitä hänelle sanotaan kenties? Siis itse tunnen tällaista ihmistyyppiä myöskin, joilla on tosi herkkä se, Pimiä pohtii videolla.

– Kun itsensä kanssa ei ole ehkä ihan sinut, niin sitten saattaa tuntua, että semmoiset toisten heitotkin on ilkeyttä, vaikka niillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, vaan se siellä omassa päässä kääntyy sillä tavalla.

”Mä oon nyt pudonnut kärryiltä”

Vappu Pimiä kuitenkin painottaa, ettei tilanne ole kummankaan syytä yksin, vaan tällaiseen tarvitaan aina kaksi osapuolta. Hän nostaa esiin myös kysymyksen siitä, voisiko kyse olla ihan kulttuurisista eroista Hain oman lapsuuden perheen tavoissa kommunikoida verrattuna Annaan.

Lopuksi hän kuitenkin toteaa Hain kuvailun tilanteesta osuneen täysin naulan kantaan jakson lopulla, kun tämä kertoo, miten itse tuntee asian ja miksi on lakannut puhumasta puolisolleen.

– Haluan, että sanot suoraan, mutta kuitenkaan et saa sanoa suoraan. Ja jos sanon suoraan, niin sitten tulee turvaton olo. Mä oon pudonnut kärryiltä. Mä oon nyt pudonnut kärryiltä, Pimiä päivittelee pariskunnan tilannetta.

Jennin reaktio ihmetyttää

Tarinoissa Pimiä nostaa esiin myös hyvin alkaneen Jennin ja Jyrkin välisen suhteen ja nyt jaksossa esiin tulleen erikoisen käänteen, jossa Jenni yllättäen murtuu kyyneliin raha-asioiden takia.

Vain hetkeä aiemmin parin tunnelma oli ollut läheinen, mutta keskusteltuaan isänsä kanssa Jennin ajatukset tuntuvat muuttuneen.

Uuden puolison työtilanne huolestuttaa naista ja tämä sanoo, ettei haluaisi olla kenenkään huolehtija ja tai huoltaja, joka maksaa kaikki viulut. Jennin voimakas reaktio ja sanat miehensä työtilanteesta olivat saaneet jopa Pimiä seuraajat lähettämään hänelle aiheeseen liittyviä viestejä.

Jenni ja Jyrki menivät naimisiin Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa.
Kuva: MTV / Ensitreffit alttarilla

Pimiä kummastelee äkillisesti tullutta reaktiota, mutta huomauttaa sitten olevansa itsekin tarkka raha-asioista. Hän sanoo, ettei voisi ikinä olla sellaisen kumppanin kanssa, joka tuhlaisi rahansa heti tai ei olisi tarkka.

– Sehän on sellaista turvallisuushakuisuutta. Ja sitten kun katsoi sitä Jennin Chernobyl-kaappia, niin siitähän se nimenomaan on kyse. Turvallisuudenhakuisuudesta. Uskon, että nää kaikki raha-asiatkin liittyy siihen, Pimiä tulkitsee tilannetta.

Pimiä myös pohtii Jennin sanoja siitä, ettei tämä halua olla toisen ”äiti” suhteessa. Hän arvelee roolin voivan tulla tälle helposti luonnostaan oman persoonallisuutensa takia ja sanoo itse tunnistavansa samaa omassa elämässään.

– Tavallaan se on sitten se rooli, minkä sä itse itsellesi otat. Se pitää myös tiedostaa, että pitää osata itse päästää siitä roolista irti, hän pohtii videolla.

Oletko seurannut Ensitreffit alttarilla ohjelman uutta kautta itse? Millaisia ajatuksia pariskuntien toimet sinussa ovat herättäneet, tai oletko samaa mieltä Vapun analyysin kanssa?

Kerro meille Facebookin kommenttiosiossa ja muista myös jakaa tätä kaikille ystävillesi, joiden tiedät seuraavan sarjaa!