Kuva: All Over Press

Vaahteramäen Eemeli jätti valkonkankaat ja katosi – näin ex-lapsitähden elämä muuttui

EEMELI!

Voin melkein heti kuulla päässäni, kuinka Vaahteramäen Eemelin isä jahtaa poikaansa, joka oli jatkuvasti kehittelemässä uusia kujeita sekä metkuja.

Siitä on jo kymmeniä vuosia, kun tuo klassikoksi noussut elokuva Vaahteramäen Eemelistä sekä samasta perheestä kertova tv-sarja alun perin esitettiin televisiossa ja ilkikurista Eemeliä elokuvassa esittäneen Jan Ohlssonin elämässä on ehtinyt tapahtua jo paljon.

Tänä päivänä Ohlson on jo 60-vuotias, mutta hän katosi valkokankailta melko nopeasti noustuaan tähdeksi lapsena.

Vaikka Anttoni Nieminen joutui monesti jahtaamaan poikaansa ja huutamaan tälle milloin mistäkin, niin Alma-äiti piti aina Eemelin puolia.

Ei ollut kerta eikä kaksikaan, kun Eemeli jouduttiin lukitsemaan verstashuoneeseen miettimään kolttosiaan ja siellä poika sitten vuoli jälleen uuden puu-ukon.

Jäähyyn päätteeksi tai uusia kujeita vielä miettiessään Eemelillä oli tapana leikkiä pikkusiskonsa Idan kanssa tai sitten tilan Aatu-rengin kanssa.

Kuva: All Over Press

Astrid Lindgren on kertonut saaneensa inspiraation Vaahteramäen Eemelin hahmoon omasta lapsuudestaan.

– Minusta oli aina hauskaa kirjoittaa Eemelistä ja tiedätkö miksi? No siksi, että Eemeli on lapsi maailmassa, joka muistuttaa paljon minua omasta nuoruudestani sekä oman isäni nuoruudesta. Se on maailma, jollaista ei enää ole olemassa, Lindgrenin kerrottaan todenneen aiheesta kirjailijan virallisilla verkkosivuilla.

– Kun aloin kirjoittaa Eemelistä, Iidasta, isä Anttonista, äiti Almasta, Liina-piiasta, Aatu-rengistä sekä koko Kissankulman väestä, tunsin aina palaavani kotiin. Minä rakastin Eemelin hahmoa todella paljon, sillä hän muistutti niin paljon omaa isäni, joka oli aikoinaan viime vuosisadan lopulla pieni pellavapäinen ja paljasjalkainen nuoripoika Sevedstorpissa Smålandissa, mikä muistuttaa hyvin paljon Vaahteramäen Eemeliä.

Emy Storm, Jan Ohlsson, Allan Edwall 1971 UnitedArchives01355858 // Kuva: All Over Press

”Aatu” ei olisi koskaan uskonut menestykseen

Vuosien varrella ruotsalaisesta Emil i Lönnebergasta eli suomalaisittain Vaahteramäen Eemelistä on tullut hyvin rakastettu hahmo pohjoismaissa ja kyseistä elokuvaa sekä televisiosarjaa esitetään vieläkin jatkuvasti televisiossa uusien sukupolvien suureksi iloksi.

Elokuvassa Aatu-renkiä näytellyt Björn Gustaffson on kertonut, ettei hän olisi koskaan osannut edes kuvitella, että elokuvasta tai tv-sarjasta voisi joskus tulla niin suosittuja.

– Luulen etten koskaan silloin edes osannut ajatella, että Eemeli-elokuvista voisi tulla menestystarina, hän totesi Expressenin haastattelussa.

Kuva: All Over Press

Mitä Eemelille kuuluu nyt?

Jan Ohlsson, joka oli vain 8-vuoitas näytellessään ikonisen sekä ilkikurisen Vaahteramäen Eemelin roolia, jatkoi näyttelemistä vielä elokuvan sekä tv-sarjan päättymisen jälkeen.

Entinen lapsinäyttelijä teki muutamia roolisuorituksia elokuvissa ja pienissä sarjoissa, mutta laittoi lopulta sitten näyttelijän uransa tauolle.

Kuva: All Over Press

Tänä päivänä Ohlsson on 60-vuotias ja hän asuu Uppsalassa Ruotsissa yhdessä vaimonsa Annan kanssa. Pariskunnalla on myös kaksi yhteistä lasta.

Lapsinäyttelijänä tunnetuksi tullut mies tekee päivätyökseen IT-alan tehtäviä. Hän ei ole enää vuosiin antanut medialle haastatteluja liittyen rooliinsa Vaahteramäen Eemelinä, vaan on halunnut jatkaa elämäänsä kaikessa hiljaisuudessa.

https://www.facebook.com/156477611105883/photos/a.174346489318995/329642660456043/?type=3

Kuinka moni muistaa katselleensa Vaahteramäen Eemeliä televisiosta? Entä moniko on lukenut Niemisen perheen elämästä kirjoina?

Paina peukkua ja jaa tätä, jos tämä toi sinullekin paljon muistoja!