UMK:n uudet juontajat paljastettiin.
Uuden musiikin kilpailu (UMK) palaa jälleen, ja vuoden 2025 kilpailu järjestetään Tampereen Nokia Arenalla lauantaina 8. helmikuuta. Tämän vuoden juontajakaksikkona nähdään tunnettu poptähti Sanni sekä Ylen nouseva juontajakyky Jasmin Beloued. Molemmat odottavat tapahtumaa innolla ja ovat valmiita loistamaan areenan lavalla.
Uudenlainen haaste Sannille
Sanni, yksi Suomen tunnetuimmista pop-artisteista, astuu nyt uuteen rooliin juontajana. Hän kertoo tiedotteessa, että kokemus antaa mahdollisuuden oppia ja kehittyä esiintyjänä.
– Juontaminen on todella erilaista kuin laulaminen, ja uskon, että tämä kokemus tuo minulle uusia ajatuksia esiintymiseen. Olen varma, että saan tästä uudenlaista perspektiiviä ja tämä vahvistaa minua ylipäätään esiintyjänä, Sanni kuvailee.
Uuden musiikin kilpailussa mukana olo on Sannille tärkeä tilaisuus, sillä hän arvostaa tapahtuman ainutlaatuisia arvoja.
– Minulle UMK merkitsee erityisesti uuden musan juhlistamista ja hienoa mahdollisuutta uudelle musalle breikata. UMK on ihana yhteisöllinen tapahtuma, jossa ihmiset ryhmäytyvät niin areenalla kuin kotikatsomoissa, hän jatkaa.
Jasmin Beloued: Unelma käy toteen
Ylen toimittaja ja juontaja Jasmin Beloued on myös innoissaan tulevasta unelmien pestistään.
– UMK:ssa mukana olo on ollut haaveena jo pitkän aikaa, ja olen päässyt tekemään toimittajan roolissa töitä sen ympärillä. Sitä kautta tein itsestäni näkyvän UMK:n tiimille ja lopulta sain pyynnön koekuvauksiin ja pääsin mukaan, Beloud kertoo.
Beloudin mukaan ohjelman tuotantotiimi koostuu huippuammattilaisista, mikä tuo varmuutta hänen suoritukseensa.
– Vaikka tehtävä jännittää suuresti, olo on turvallinen. Olen myös viisujen fangirl, joten siinäkin mielessä tuntuu suurelta etuoikeudelta olla tässä roolissa ja päästä areenan lavalle kotiyleisön eteen Tampereella, hän lisää.
UMK:ssa ratkaistaan, kuka edustaa Suomea toukokuussa Sveitsissä järjestettävissä Euroviisuissa 2025. Osallistujat julkaistaan keskiviikkona 8. tammikuuta.
Aiemmin kilpailun juontajina ovat toimineet muun muassa Krista Siegfrids, Antti Tuisku ja Samu Haber. Viime vuonna Pilvi Hämäläinen, Benjamin Peltonen sekä Viivi Pumpanen.
Uuden musiikin kilpailu on vuodesta toiseen ollut suomalaisten suosima musiikkitapahtuma, jossa uudet tähdet ja hitit pääsevät esille. Tänä vuonna katseet kohdistuvat erityisesti juontajakaksikon suoritukseen, kun Sanni ja Jasmin tuovat oman säväyksensä Nokia Arenan lavalle.
LUE MYÖS:
- Pilvi Hämäläinen paljastaa HS:lle – näin koko Suomen villinnyt UMK-show sai alkunsa: ”Minua ihan itketti”
- Ennätysmäärä hakijoita UMK-kilpailuun