Tuija Pehkonen avoimena lapsiperhearjen haasteista: “Se ei poista sitä jäätävää riittämättömyyttä”

Juontaja Tuija Pehkonen avautui lapsiperheen haasteista.

Tuija Pehkonen
Kuva: Pasi Murto / All Over Press

Toisen lapsen hiljattain saanut juontaja Tuija Pehkonen on puhunut avoimesti lapsiperhearjen haasteista.

Nyt hän puhui väsymyksestä, jonka vain vanhemmat voivat ymmärtää.

Vaikka toisen lapsen syntymä on tuonut perheeseen paljon iloa, Pehkonen kertoo, ettei elämä kahden pienen lapsen kanssa ole sujunut yhtä helposti kuin pelkän esikoisen kanssa.

– Myönnetään, että aika tiukkaa on ollut viime kesästä saakka. Meillä ei vieläkään nukuta ja en ikimaailmassa olis osannut arvata, miten raskaaksi nukkumattomuus voi käydä, hän avaa tuntemuksiaan.

– Menemättä yksityiskohtiin, voin vain sanoa, että kuvittelin arjen sujuvan samaan tapaan kuin esikoisen kanssa, mutta kaikkea muuta. Ennakkoon en osannut varautua kaikkeen tähän ja sovitut asiat on tietenkin siitä huolimatta pitänyt saada hoidettua.

Vaikka arki on ollut raskasta, Pehkonen painottaa rakkauden voimaa, joka kantaa läpi vaikeiden hetkien.

– Pysähdyn joka ikinen päivä kymmenen ja taas kymmenen kertaa siihen rakkauteen, joka musta näitä pieniä otuksia kohtaa pursuaa. Ihmettelen, että meitä on kahden sijasta neljä, hän pohjustaa.

– Se ei kuitenkaan poista sitä jäätävää väsymystä, joka viimekuukaudet on ollut jatkuvasti läsnä. Tai riittämättömyyttä siitä, kun kaikki asiat on rempallaan ja sotkussa, sosiaaliset suhteet ihan sivussa, pää ei meinaa toimia. Unohtelen asioita ja sanat häviää. Ja kyllä, tiedän tän olevan vain väliaikaista. Silti se on välillä vaikeaa, Pehkonen avautuu.

Juttu jatkuu upotuksen jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.

Antaa tukensa muille vanhemmille

Päivityksensä lopuksi Tuija osoittaa solidaarisuutta kaikille muille vanhemmille, jotka kamppailevat samankaltaisten haasteiden kanssa.

– I feel u kaikki kanssavanhemmat, jotka taituroitte haasteen tai toisen kanssa, hän päättää.

Tuijan rehellinen ja avoin päivitys on saanut runsaasti myönteistä palautetta. Se on tuonut esille, että monilla vanhemmilla on samanlaisia kokemuksia ja että väsymys ja riittämättömyyden tunne ovat yleisiä tuntemuksia perhearjessa.

– Univajeesta johtuvan tunteen muistaa edelleen luissa ja ytimissä asti, kun joku siitä puhuu. Se on kerta kaikkiaan kamalaa! Tsemppiä! Eräs summaa.