Trendi: Suvi Teräsniskan, 34, katoaminen yllätti kaikki – paljastaa nyt, mitä keväällä oikeasti tapahtui

Laulaja Suvi Teräsniska puhuu nyt suunsa puhtaaksi viime keväästä ja katoamisestaan Trendi-lehden haastattelussa.

Teräsniska jäi keväällä yllättäen keikkatauolle ja katosi julkisuudesta monien suureksi hämmästykseksi.

34-vuotias laulaja Suvi Teräsniska yllätti monet viime keväänä, kun hän perui lähes kaikki kevään keikkansa ja jäi niiden myötä tauolle.

Keikkojen peruuntumiset nousivat otsikoihin laajalti alkuvuoden aikana, sillä ne tulivat myös tapahtumapaikoille suurena yllätyksenä. Alkuun perumisten syyksi kerrottiin vain laulajan henkilökohtaiset syyt.

Kuva: All Over Press

Lopulta Teräsniska kommentoi itse tilannettaan keväällä kertoen, että edellinen vuosi oli ollut odotettua raskaampi ja hän tarvitsi nyt aikaa itselleen ja perheelleen.

Hän kertoi myöhemmin hakeneensa ammattiapua terapiasta.

Ihmisten reaktio hämmästytti

Tuoreessa Trendi-lehden haastattelussa Teräsniska puhuu nyt ensimmäistä kertaa avoimesti tuosta keväästä ja sen vaikeista ajoista. Laulaja paljastaa, että hänellä todettiin tuolloin keskivaikea masennus.

– Siinä kohtaa ajattelin, että tätä diagnoosia minun on ihan turha paeta. Ei minua hävetä sanoa sitä ääneen. Olen hakenut siihen hoitoa ja saanut, ja olen valmis tekemään asian kanssa töitä, Teräsniska avaa tilannetta lehdelle.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Vaikka Teräsniska kertoi jo kevään 2023 aikana jakamassaan viestissä käyneensä läpi hyvin raskaita ja vaikeita aikoja, niin siitä huolimatta hän kertoo saaneensa keikkatauolle jäämisestä hyvin vastahakoisia reaktioita.

Osalta ihmisistä ei laulajan selityksistä huolimatta löytynyt myötätuntoa hänen tilanteelleen.

– Se, että oli ihan loppu, ei ollutkaan kaikkien mielestä tarpeeksi hyväksyttävä syy pitää taukoa. Mielen haasteiden vaikutusta vähäteltiin, Teräsniska kuvailee reaktioita lehdessä.

Tauon jälkeen Teräsniska teki paluun keikkalavoille tuttuun tapaan ja tällekin keväälle kalenteri näyttää varsin täydeltä. Siitä hän on iloinen.

Laulaja on tauon jälkeen kertonut kokeneensa sen olleen täysin oikea ratkaisu.

On tärkeää puhua tällaisista asioista ja hienoa, että Suvi uskaltaa tehdä sen niin avoimesti. Paina peukkua, jos olet samaa mieltä.