Tommy Fränti jakoi paljonpuhuvan viestin lomamatkalta: ”Kutsun tätä rakkauden kesäksi”

Tommy Fränti jakoi onnesta hehkuvan päivityksen, jossa kertoo lomailleensa puolisonsa ja lastensa kanssa viikon ajan etelän auringon alla.

Matkalle mahtui myös ikävä käänne, mutta se ei saanut uutisankkurin hymyä hyytymään ”rakkauden kesänä”, kuten hän itse julistaa.

Uutisankkuri Tommy Fränti jakoi Instagram-tilillään viestin, josta huokuu ilo ja onni.

Mies julkaisi tunteikkaan päivityksen mukana kuvan itsestään ruskettuneena ja onnellinen ilme kasvoillaan. Kuva on otettu hotellin parvekkeelta lomamatkalta, jossa hän oli yhdessä puolisonsa sekä lastensa kanssa.

Fränti meni alkuvuodesta kihloihin Virpi-puolisonsa kanssa.

– Viikko etelässä vaimon ja poikien kanssa eli kaksi teiniä matkassa mukana ja onkin ihan parhaat teinit, koska missään ei mitään ongelmia. Nuoret on ihania, mies ylistää.

Tommy Fränti
Uutisankkuri Tommy Fränti ja Virpi-rakas kuvattuina yhdessä Tampereen Iskelmägaalassa 2024. Kuva: All Over Press / Atte Kajova

”Mä kutsun tätä rakkauden kesäksi”

Vaikka matkaseuran kanssa kaikki olikin mennyt hyvin, niin mahtui reissuun myös ikävämpi tilanne – nimittäin ruokamyrkytys.

– Okei, ruokamyrkytys 3/4, mutta sellaista sattuu, kun Ruokavirasto on Seinäjoella ja me ei most definitely olla Seinäjoella, mies vitsailee.

Suurimman osan porukasta sairastuminen matkan aikana ei kuitenkaan vienyt iloa pois, mies ylistää. Hän on merkinnyt kuvan julkaisupaikaksi Hanian kaupungin Kreetan saarella.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen. Jos upotus ei näy, katso se tästä.

– Oikeastaan ikinä mikään ei haittaa, kun sydämessä aurinko.

– Ps. Voit kutsua tätä kesäksi, mä kutsun tätä rakkauden kesäksi.

Kohtasi valtava tragedian kaksi vuotta sitten

Suositun uutisankkurin yksityiselämä on ollut otsikoissa tiuhaan muutaman vuoden ajan sen jälkeen, kun hänen Saara-vaimonsa menehtyi syöpään vuonna 2022 ollessaan vain 44-vuotias.

Fränti puhui tuolloin surustaan avoimesti ja purki tuntojaan sosiaalisessa mediassa.

Kun mies lopulta tapasi nykyisen puolisonsa Iskelmä-gaalassa vuonna 2023, osa ihmisistä ajatteli, että hän ”liikkui liian nopeasti”.

Mies vastasi tiukkaan sävyyn törkeitä viestejä hänelle läheteille ihmisille sosiaaliseen mediaan jakamassaan päivityksessä, jonka viesti oli selkeä.

– Teillä ei ole aavistustakaan siitä, mitä on toisen ihmisen elämä. Siksi, in your face ja FYI: Aion jatkossakin kävellä omaa polkuani. Mitään ja ketään pelkäämättä, hän julisti.

Hienoa nähdä, että Fränti voi hyvin ja on onnellinen. Lähetetään yhdessä koko perheelle terveisiä ja toivotetaan mukavaa ”rakkauden kesää!”