Kuva: Shutterstock

Tom Cruisen muuttunut ulkonäkö järkytti fanit – kuvat kertovat kaiken: ”VOI LUOJA”

Hollywoodin suurimpiin tähtiin kuuluvan näyttelijä Tom Cruisen muuttunut ulkonäkö herätti hämmennystä ympäri maailman.

Tom Cruise on melkein millä tahansa mittarilla katsottuna yksi viime vuosikymmenten suurimmista Hollywood-tähdistä, kun puhutaan menestyselokuvista.

Lue myös: Tuoreet kuvat Tom Cruisesta herättävät kysymyksiä – mitä tähden kasvoille on tapahtunut?

Viimeksi legendaarisen Top Gun -elokuvan jatko-osassa Top Gun: Maverick pääosaa näytellyt Cruise on jo 60-vuotias, mutta keräsi silti ylistystä roolistaan elokuvassa, jolle povataan jopa menestystä Oscar-gaalassa.

Tom Cruise
Tom Cruise kuvattuna vuonna 2013. Kuva: Shutterstock

Maanantaina järjestetyllä Oscar-gaalaehdokkaiden lounaalla huomion keskipisteeksi seuraajien keskuudessa nousi kuitenkin Cruisen ulkonäkö hänen elokuvansa sijaan.

Punaisella matolla iloisena poseerannut näyttelijä oli vetänyt ylleen tyylikkään sinisen puhuvan ja päälaellaan hänellä oli hieman totuttua tyyliään pidemmät hiukste.

”Näyttää vahanukelta”

Hämmästystä aiheutti kuitenkin miehen ulkonäössä hänen ihonvärinsä. Varsin ruskettuneena esiintyneen Cruisen ihon väri muistutti nimittäin monien mukaan enemmän oranssia kuin luonnollista väriä.

Lue myös: Nämä komistukset nimitettiin aikoinaan koko maailman seksikkäimmiksi – tältä he näyttävät nykyään

Joillekin se toi jopa mieleen entisen presidentti Donald Trumpin surullisen kuuluisan keinorusketuksen.

Tom Cruise, Oscar-lounas
Cruisen oranssiin taittava väritys sai fanit hämilleen Oscar-ehdokkaiden lounastilaisuuden punaisella matolla. Kuva: All Over Press

Moni myös kommentoi miehen näyttävän aivan vahanukkeversiolta itsestään erikoisessa ulkomuodossaan.

– Hän näyttää vahanukelta itsestään, eräs seuraaja hämmästelee twitterissä.

– VOI LUOJA miksi Tom Cruise näyttää vähän Trupmilta?! He näyttävät molemmat pirun pelottavilta.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

– Cruise näyttää ihan Donald Trumpilta, mitä ihmettä, kummastelee kolmas.

– Tom Cruise on niin… oranssi, yksi fani kommentoi tyhjentävästi.

Erikoisessa rusketuksessa esiintynyt Cruise oli kuitenkin haluttua seuraa lounaalla. Ohjaaja Steven Spielbergin kuultiin jopa ylistävän miestä sanoen, että tämän Top Gun -elokuva pelasti Hollywoodin viitaten siihen, miten monet se sai liikkeille ja elokuvateattereihin katsojiksi.

Myös menestystä niittäneessä Elvis –elokuvassa pääroolin näytellyt Austin Butler ylisti haastatteluissa tilaisuuden jälkeen olleensa todella iloinen päästyään tapaamaan Cruisen.

Lähteet: Page Six, 7news, The New York Times