Tiina Forsbyn riipaisevat sanat kiusaajille piinan jälkeen

Portion Boys -yhtyeen Tiina Forsby avautuu Newsnerille kiusaamisesta.

Portion Boys -yhtyeen jäsen JaloTiina eli Tiina Forsby on tunnettu energisestä lavakarismastaan ja rohkeudestaan olla juuri sellainen kuin on. Mutta vaikka lavalla näkyy vahva ja itsevarma esiintyjä, sen takana on ihminen, joka on joutunut kokemaan rankkaa nettikiusaamista.

Newsner Suomen haastattelussa Petolliset-ohjelman mediapäivässä Forsby avasi ajatuksiaan nettikiusaamisesta ja sen vaikutuksista – ei vain itseensä, vaan koko yhteiskuntaan. Hänen viestinsä kiusaajille on selkeä.

– Toivoisin, että joka ikinen, joka tällaiseen [nettikiusaamiseen] käyttää aikaa, käyttää sen ajan johonkin sellaiseen, mikä vie omaa elämää eteenpäin. On äärettömän surullista nähdä, että joku pyhittää elämänsä kiusaamiselle tai se on ainut asia mistä hän saa iloa.

Forsby korostaa, että kiusaamisesta saatava ”ilo” on harhaa – se on hetkellinen helpotus omasta pahasta olosta. Hän toivoo, että ihmiset suuntaisivat energiansa itsensä kehittämiseen ja omien vahvuuksiensa löytämiseen.

Forsby on puhunut avoimesti pitkäaikaisesta sosiaalisen median piinaajastaan, joka lopulta sai syytteen kunnianloukkauksesta. Hän kertoo tietävänsä, että kyseinen henkilö kirjoittaa kauniita runoja – mutta käyttää aikansa toisten mustamaalaamiseen.

– Jos hän käyttäisi kaiken sen ajan siihen, että kirjoittaisi niitä runoja ja yrittäisi löytää jotain hyvää itsestään, niin uskon, että hänelle tapahtuisi paljon hyviä asioita.

Forsby uskoo vahvasti siihen, että elämä palkitsee, kun valitsee hyvyyden. Hän haluaa olla esimerkkinä erityisesti nuorille, jotka kohtaavat kiusaamista.

– Toivon, että jokainen uskaltaisi pyytää apua. Ja toivon rohkeutta hiljaisilta sivustaseuraajilta puuttua tilanteeseen, ottaa yksinäinen vierelle, pelastaa se, jolla ei ole tukiverkkoa.

”Uskalla olla oma itsesi”

Forsby kannustaa jokaista pukeutumaan juuri niin kuin itse haluaa – vaikka se poikkeaisi muiden mielipiteistä. Hän itse rikkoo rajoja niin tyylillään kuin asenteellaan.

– Kukaan ei täällä pysty määrittelemään, mikä on se lokero, mihin pitää mahtua ja se on ääretön rikkaus.

UMK:n jälkeen koettu somevyöry oli Forsbylle rankka kokemus. Herkkänä ihmisenä hän kertoo, kuinka vaikeaa oli aluksi löytää keinoja käsitellä kiusaamista.

– Pitääkö minun olla erilainen, jotta olisi helpompaa? Mutta sillä ei ole mitään merkitystä, mitä joku ihminen, joka ei sinua tunne, sinusta sanoo.

Vahvuus näkyy yleisössä

Forsbyn esimerkki ei ole jäänyt huomaamatta – hänen faninsa ovat saaneet rohkeutta olla omia itsejään. Forsby kertoo kohtaamisestaan keikalla:

– Seitsenkymppinen nainen tuli pantteriasussa ja sanoi, että ”sun esimerkin rohkaisemana tulin nyt tänne tämä asu päällä.” Ja sit hän bailaa siellä hikihatussa. Kuinka hienoa!

Tiina Forsby kokee, että oma aitous on voimavara, jota kannattaa vaalia – ja jakaa.

– Sitä kautta olen saanut uskoa siihen, että olemalla oma itseni, annan sitä voimaa myös muille. Se on maailman palkitsevin tunne.

Tiina Forsbyn tarina muistuttaa, että rohkeus olla oma itsensä voi sytyttää toivon kipinän muissakin. Kun valitsemme hyvyyden ja tuemme toisiamme, rakennamme maailmaa, jossa jokainen saa kuulua joukkoon – sellaisena kuin on.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...