Portion Boys -yhtyeen laulaja Tiina Forsby jakoi huolestuttavia uutisia.
Laulaja Tiina Forsby paljasti joutuvansa jalkaleikkaukseen, joka vaatii pitkän toipumisjakson. Hän kertoo avoimesti tilanteestaan ja tuntemuksistaan, jotka ovat täynnä sekä harmitusta että toivoa.
Forsby kertoo Instagramissa kesällä sattuneesta loukkaantumisesta, kun hän vahingoitti jalkansa kesken keikan Kokkolassa. Vaikka Forsby jatkoi esiintymistä pyörätuolista, jalka ei koskaan parantunut kunnolla. Nyt lääkäri on vahvistanut, että jänteiden katkeaminen vaatii leikkaushoitoa.
– Kuvassa minä, tämän viikon tiistaina Turussa, matkalla Lasse Lempaisen vastaanotolle saamaan selvyyttä asioihin, Forsby kirjoittaa ja kertoo lääkärin olleen perusteellinen diagnoosin suhteen.
Forsbyn mukaan jo kesällä otetuista magneettikuvista näkyi, että kaksi irronnutta jännettä olivat vetäytyneet neljän senttimetrin päähän toisistaan. Tämä teki niiden luonnollisesta parantumisesta mahdotonta.
Pitkä toipuminen edessä
Forsby valmistautuu tiistaina Turussa tehtävään leikkaukseen, jossa jänteet ankkuroidaan uudelleen kiinni. Hän kertoo viettävänsä joulun ja tammikuun kotona toipuen, ja kuntoutus jatkuu keväällä.
– Meille tulee Mikun kanssa vähän erilainen ajanjakso nyt mitä suunniteltiin, hän kirjoittaa viitaten aviomieheensä Mikael Forsbyyn, joka toimii myös Portion Boysin jäsenenä.
Pariskunnan oli tarkoitus matkustaa jouluksi Arubaan ja tammikuuksi Etelä-Amerikkaan, mutta reissu on nyt peruttu.
– Toki terveys menee sen kaiken edelle, se on sanomattakin selvää, Forsby toteaa.
Forsbyn seuraajat ovat osoittaneet laulajalle tukensa.
– Oot niin sisukas ihminen. Sä selviät tolla sisulla ja asenteella.
Niin isot halit ja tsempit mahtavin, eräs kirjoittaa sydänemojien siivittämänä.
– Saatana mikä sissi oot ollu ku oot tommosen koiven kanssa silti tehny aivan helvetisti kaikkea. Ihan älytöntä, toinen suitsuttaa.
– Meillä ei oo muita sanoja, kun sä näytät tosiaan mitä on suomalainen sisu, kolmas summaa.
Vaikka tilanne on haastava, Forsby pyrkii suhtautumaan positiivisesti. Hän uskoo, että pitkä toipuminen tuo heille mahdollisuuden viettää aikaa yhdessä omassa kodissa – ehkä jopa kaivattuna lomana kiireisen keikkailun jälkeen.
Hänen osallisuutensa Portion Boysin tuleviin keikkoihin selviää myöhemmin. Sitä odotellessa fanit toivovat rakastetulle laulajalle voimia ja nopeaa paranemista.
LUE MYÖS: