Tiina Forsby avoimena voinnistaan leikkauksen jälkeen

Tiina Forsby kertoo leikkauksen jälkeisiä kuulumisiaan.

Portion Boys -yhtyeen energinen laulaja Jalotiina eli Tiina Forsby on jakanut kuulumisiaan Instagramissa jalkaleikkauksensa jälkeen. Forsby loukkaantui viime kesänä kaatuessaan keikalla, minkä seurauksena hänen takareiden lihaksestaan repeytyi irti kaksi jännettä.

Joulukuussa hän joutui leikkaukseen, mutta nyt toipuminen etenee ja suunnitelmissa on palata takaisin lavalle jo helmikuun alussa.

Toipuminen etenee, mutta kivut jatkuvat

Forsby kertoo Instagram-päivityksessään, että vaikka toipuminen on edennyt, arki ei ole vielä täysin kivutonta. Hän myöntää, että särkyjä on edelleen paljon, mutta kotiin jääminen ei ole hänelle paras vaihtoehto.

– Eteneminen on edelleen aika hidasta ja särkyjä on ihan rehellisesti sanottuna vielä paljon. Silti kotona makaaminen tuntuu itselle huonoimmalta vaihtoehdolta henkisesti oman jaksamisen kannalta. On ihan hyvä päästä jo takaisin ’kiinni elämään’ ja palata varovaisesti töihin ja arkirutiineihin, Forsby kirjoittaa.

Laulaja kertoo viettäneensä aikaa äitinsä kanssa, joka on ollut huolissaan tyttärensä jaksamisesta keikkojen alkaessa. Forsby kuitenkin painottaa, että hän aikoo edetä rauhassa ja kuunnella kehonsa viestejä.

Forsbyn äiti on ilmeisesti ollut hoivaamassa tytärtään, ja kirjoituksen yhteyteen Forsby jakoi hurmaavan kuvakimaran äitinsä kanssa. Ensimmäisessä kuvassa molemmilla on päällään suuret, vaaleanpunaiset ja pehmoiset Hello Kitty -hupparit. Toisessa kuvassa nähdään höyryävät kupilliset kaakaota värikkäiden vaahtokarkkien kera.

– Lupasin äidilleni pitää itsestäni huolta ja tiedän myös, että koko meidän porukka pitää jaksamisestani huolta. Kyllä mä pärjään, Forsby vakuuttaa.

Forsbyn seuraajat ottivat ilolla vastaan muusikon paluun, ja äidin ja tyttären laatuaika sekä mätsäävät hupparit herättivät ihastusta.

– Mulla ei ole lapsia mutta olen ymmärtänyt ettei äidin huoli lakkaa koskaan, oli lapset sitten aikuisia tai ei.. Ja noi hupparit on ihanat! Eräs kirjoittaa.

– Äiti tietää sen, että elämän tärkeimmät hetket syntyvät arkipäivän hellyydestä
ja huolenpidosta. Tsemppiä Tiina otan rauhassa muista terveys edellä aina, toinen summaa.

Vaikka keikkalavat kutsuvat jo helmikuussa, Forsby aikoo edetä askel kerrallaan ja varmistaa, että terveys menee kaiken edelle. Portion Boys -yhtyeen fanit voivat siis odottaa innolla laulajan paluuta, mutta tärkeintä on, että se tapahtuu turvallisesti ja omaa kehoa kuunnellen.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...