Tässä on uusi Selviytyjät Suomi -voittaja – 1 seikka on saanut katsojien mitan täyttymään

Selviytyjät Suomi -sarjan uusin kausi huipentui eilen, sunnuntaina 10. joulukuuta, suorastaan sähköistävään heimoneuvostoon.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Kauden voitti tangokuningas Teemu Roivainen ja toiseksi jäi radiojuontaja Tytti Junna äänin 5–4. Voittopotti oli 30 000 euroa.

Päättyneellä kaudella saatiin kokea uusia tuulia, sillä heimot oli ensimmäistä kertaa ohjelman suomalaisen version historiassa jaettu aluksi miehiin ja naisiin. Kaudella nähtiin myös uusi juontaja; Riku Rantala.

Katsojien pyyntö

Ohjelman virallisen Instagram-tilille jakaman kuvan alle on ilmestynyt hurjasti onnitteluviestejä, ja näyttäisi siltä, että suurimman osan mielestä voitto meni oikeaan osoitteeseen.

– Paras voitti! Paljon onnea Teemu, onnittelee yksi fani.

– Oikea voittaja!! Pärjäsi kaikissa kisoissa, fyysisessä, rakentelussa, matemaattisissa, oli myös reilu pelaaja ja hyvin pelasi. Hyvä Teemu, iloitsee toinen liekki-emojein koristeltuna.

– Oikeelle meni. Monipuolisin ja paras kisoissa ja hyvä pelaamaan. En kyllä ymmärrä että miten joku voisi ansaita voiton jos ei ole edes voittanut yhtäkään kisaa ja ei tee leirissä mitään, pohtii kolmas.

Kuitenkin kommenteissa toistuu myös yksi tiukka pyyntö tuotantotiimille…

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Monet haluaisivat taas nähdä aivan tavallisia tallaajia kisaamassa julkimoiden sijaan.

– Seuraava kausi ilman julkkiksia, kiitos, kirjoittaa yksi.

– Onnea viel Teemu! Ja jos seuraava kausi olis ilman julkkiksia! ME TAVIKSET, vetoaa toinen.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Eilen päättynyt tuotantokausi oli sarjan kahdeksas ja kaikilla paitsi ensimmäisellä, vuonna 2012 esitetyllä kaudella, kisaajat ovat olleet suomalaisia julkisuuden henkilöitä.

Mitä mieltä sinä olet? Haluaisitko nähdä ”taviksia” tulevalla kaudella, vai vieläkö julkkikset kiinnostavat? Osallistu keskuteluun Facebookin kommenteissa!