Tältä kuulostaa ensimmäinen UMK-kappale

Suomen seuraavaa Euroviisuedustajaa etsitään jälleen Uuden musiikin kilpailussa, jonka kisaajat julkistettiin keskiviikkona 8. tammikuuta. Nyt myös ensimmäinen kilpailukappale on nähnyt päivänvalonsa.

Keskiviikkoiltana 8. tammikuuta julkistettiin vuoden 2025 Uuden musiikin kilpailun (UMK) -artistit. Nämä tähdet kilpailevat toisiaan vastaan mahdollisuudesta päästä edustamaan Suomea tämän vuoden Euroviisuihin. Virallinen UMK-show järjestetään 8. helmikuuta Tampereen Nokia Arenalla.

Tämän vuoden UMK-artistit ovat: Neea River, Matula, Costee, Viivi, One Morning Left, Goldielocks ja Erika Vikman. Virallisista UMK-kappaleista ensimmäinen näki päivänvalonsa keskiviikon ja torstain välisenä yönä, kun Neea Riverin kappale Nightmares julkistettiin kansalaisten kuultavaksi.

Ensimmäinen UMK-kappale julki

Neea River, oikealta nimeltään Neea Jokinen, on julkaissut omaa musiikkia vuodesta 2023 lähtien ja kirjoittanut kappaleita myös muille artisteille. Ylen tiedotteessa laulaja kertoo intohimonsa kansainväliseen laulu-uraan syttyneen jo teini-iässä. Harppaus kohti unelmaa tapahtui nopeasti, kun Los Angelesiin tehdyn loman aikana Instagramiin ladatut lauluvideot kiinnittivät paikallisen tuottajan huomion, joka pyysi naisen studiolle.

Omaa artistiuttaan hän kuvailee sanalla ”poppikone” ja kertoo esikuviensa olevan muun muassa Brittney Spears, Rihanna sekä The Weekend. Hänen UMK-kappaleensa Nightmares kertoo traumojen selättämisestä ja River kuvailee tehneensä kappaleen omien elämänkokemustensa pohjalta.

– Vein todella traumaattisen elämänkokemuksen biisiin, ja tein siitä itselleni ja toivottavasti myös muille voimavaran, hän kuvailee tiedotteessa.

VOIT KUUNNELLA KAPPALEEN TÄSTÄ:

Keskiyöllä tapahtuneen julkaisun jälkeen Neea Riverin kappaleen musiikkivideota on katsottu ja kuunneltu Youtubessa jo yli 36 000 kertaa. Esitys on kerännyt alleen myös valtavan joukon kommentteja ihmisten ensimmäisistä reaktioista siihen.

Kappale on monien korvaan erittäin osuva viisubiisi ja kerää kehuja etenkin tuotantonsa puolesta sekä Riverin lauluäänestä. Sen vetävä meno on myös kiinnittänyt monen huomion ja sitä kutsutaankin ”loistavaksi aluksi” UMK:lle. Joukossa on kuitenkin myös niitä, jotka pitävät kappaletta liian tutun oloisena.

Useampi kommentoija on maininnut sen tuovan mieleen aiempien vuosien viisumenestyjien kappaleita länsinaapuristamme (Loreen). Viittauksia ruotsalaisen tähden musiikkiin on tuotu julki etenkin UMK:n Facebook-sivujen kommenteissa.

– Tulipas mieleen Loreenin molemmat biisit tästä. Ihan ok kappale. Joku räjähdys jäi silti uupumaan, eräs kuuntelija tiivistää.

– Vähän geneerinen, ei nyt kuitenkaan huonokaan, toinen pohtii.

Etenkin Youtuben kommenttien kirjoituskielen perusteella ulkomaalaiset viisufanit ovat kuitenkin ottaneet Riverin esityksen heti omakseen ja pitävät sitä todella toimivana.

– OI KYLLÄ SUOMI, nyt mennään taas, eräs kuuntelija kommentoi englanniksi tiivistäen monien tunnelmat.

Mitä mieltä olet itse ensimmäisestä UMK-kappaleesta? Entä UMK-kisaajista yleisesti? Kerro mielipiteesi Facebookin kommenttiosiossa!

LUE MYÖS: