Syöpäsairas Olga Temonen matkasi jälleen Saksaan – jakoi yllättävän viestin

Aivosyöpää sairastava Olga Temonen on käynyt kuluvan vuoden aikana useampaan otteeseen hoidoissa ulkomailla.

Nyt hän on jälleen Saksassa, josta jakoi ehkä hieman yllättävän oloisen viestin.

Näyttelijä Olga Temonen, 46, on jakanut viime kuukausien aikana avoimesti kuulumisiaan sosiaalisessa mediassa.

Instagram-tilillään hän on kertonut seuraajilleen matkastaan syöpähoitojen parissa, jotka ovat vieneet hänet eri puolille Eurooppaa. Tänä vuonna Temonen on saanut hoitoja Saksan Kölnissä, jossa hän on viihtynyt erityisen hyvin.

Temonen kuvailee Kölnin tunnelmaa ja hoitojen vaikutuksia positiivisesti.

– Hoidot on kivoja, koska en ole loppu niiden jälkeen, päinvastoin, saan niistä virtaa. Silti kotiin jo ikävä, huomenna lennetään kotiin, hän kirjoittaa uusimman kuvansa kylkeen.

Juttu jatkuu upotuksen jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.

Temosen positiivinen asenne ja avoimuus ovat herättäneet paljon sympatiaa ja kannustusta hänen seuraajiensa keskuudessa. Julkaisun kommenttikenttä on täyttynyt tukiviesteistä, joissa toivotetaan voimia ja rohkaistaan häntä jatkamaan taisteluaan.

– Paljon tsemppiä ja toivotaan, että hoidot tehoavat, eräs seuraaja kirjoitti.

– Ime itseesi Kölnin ihanuutta ja voimia, iloa ja kaikkea hyvää toipumiseesi! Toinen kommentoija toivotti.

Koskettava tarina

Kesän aikana Temonen on myös kertonut löytäneensä sairauden keskeltä asioita, jotka ovat tuoneet hänelle yllättävää iloa ja merkitystä. Heinäkuussa hän kirjoitti Instagram-tilillään, että vaikka tilanne on ollut vaikea, se on tuonut mukanaan myös paljon hyvää.

– Kyllä tämä sairaus, niin hullua kun se onkin, on tuonut mun elämään niin paljon hyvääkin. Oon löytänyt siskoni uudestaan, jotenkin syvemmällä tasolla. Ja muutenkin, elämä on aika pirun hyvää, kaikesta huolimatta, hän pohti julkaisussaan.

Temosen tarina on koskettanut monia, erityisesti sen vuoksi, että hän on pitänyt elämänmyönteisyytensä vaikeuksista huolimatta. Temonen paljasti joulukuussa 2023, että hänellä oli todettu aivokasvain, jota ei pystytä sen sijainnin vuoksi leikkaamaan. Siitä lähtien hän on käynyt läpi hoitoja Suomessa, Hollannissa ja Saksassa.

Vaikka tilanne on ollut raskas, Olga Temonen on jaksanut pitää kiinni toivosta ja elämän ilosta. Hänen avoin asenteensa ja taistelutahtonsa ovat inspiroineet monia, ja hän on esimerkki siitä, kuinka vaikeissakin tilanteissa voi löytää valoa ja voimaa.