Suvi Hartlin sinnitteli 16 vuotta itsetuntoa syöneen vaivan kanssa – puhuu nyt lääkityksen sivuoireista

Suvi Hartlin taisteli vuosien ajan monille tutun vaivan kanssa, joka aiheutti isoja ongelmia myös hänen itsetunnolleen. Saatuaan lopulta apua lääkkeistä hän havahtui sivuvaikutuksiin, jotka kestivät pitkään.

Radiojuontaja Suvi Hartlin, 43, puhuu tuoreessa Instagram-päivityksessään avoimesti elämästään monille tutun ja yleisen vaivan kanssa.

Kyse on aknesta, jonka moni saattaa mieltää teini-ikäisten ongelmaksi. Hartlin kertoo saaneensa noin yhdeksän kuukautta sitten lääkityksen akneen, joka puhkesi hänelle 15 vuotta sitten.

Sivuvaikutukset herättivät pelkoa

Päivityksessä hän kertoo ymmärtävänsä hyvin, miksi osa saattaa lopettaa lääkekuurin kesken. Hänen oma lääkekuurinsa on nyt loppusuoralla.

– Ekat kuukaudet oli pelkkiä sivuoireita, eikä näppyjen katoamisesta tietoakaan. Jokaista lihasta särki ihan kuin olis tehnyt hullua salitreeniä. Huulet kuivui pahasti ja bepanthenista tuli mun paras kaveri, hän kuvailee.

Lääkityksen saaminen oli kuitenkin iso asia, sillä hän kertoo taistelleensa itsetunto-ongelmien kanssa aknen vuoksi vuosikausien ajan.

– Akne vaikutti monta vuotta itsetuntoon ja vaati aamuisin ylimääräistä aikaa, että sai naaman ns. työkuntoon. Mä en nimittäin kuulu siihen kadehdittavan upeaan ylvääseen porukkaan, joka kulkee ilman meikkiä näpyillä tai ilman.

– Mun itsetunto ei vaan antanut myöden. Halusin piiloutua ja paeta, hän kirjoittaa.

16 vuoden taistelu

Hartlin kertoo harmittelevansa nyt sitä, että hänellä kesti 16 vuotta ennen kuin hän lopulta haki vaivaan apua. Suurin syy tälle oli se, että hän pelkäsi juuri aknelääkkeiden sivuvaikutuksia.

Tämän vuoksi hän haluaa nyt kehottaa kaikkia samassa tilanteessa olevia ihmisiä hakemaan apua ammattilaisilta ajoissa mahdollisten hoitokeinojen perässä.

suvi hartlin
Kuva: All Over Press

– Kannattaa ainakin konsultoida lääkäriä, jos kärsit samoista ongelmista. Ja onhan niitä muitakin, vähän miedompia hoitokeinoja, hän päättää kirjoituksen.

Moni samaistuu tilanteeseen

Kirjoitus on kerännyt muutamassa päivässä paljon huomiota sekä kommentteja sosiaalisessa mediassa. Monet kommentoijat kertovat myös omista samankaltaisista kokemuksistaan sairauden kanssa.

– Ite kans n. 8v sitte syöneenä olen onnellinen, että tuli hankittua. Oli aikuisiän hormonaalinen akne ja 7v näpyistä kärsin. Nyt vaan joskus satunnainen näppy, eräs seuraaja kommentoi.

Lue myös:

– Itse söin teininä ekan kuurin ja nyt 47 vuotiaana toisen. Hyvin auttoi molemmilla kerroilla mutta kuulun valitettavasti siihen ryhmään jolla vaiva kuitenkin uusiutuu. 12 vuotiaana alkoi akne ja lopun ikäni tulen siitä varmaan kärsimään, toinen kertoo.

– Hienoa, että puhut tästä asiasta, koska uskon että on paljon ihmisiä, jotka kamppailee aknen kanssa päivittäin. Itsellä oli paha akne, joka vaikeutti jokapäiväistä elämää ja huononsi itsetuntoa. N. 21-vuotiaana päätin läheisten rohkaisemana kokeilla samaa kuuria kuin sinulla oli. Elämäni parhaimpia päätöksiä, itselle ei sivuoireet tuntuneet missään kun huomasi, että kuuri alkaa toimia.

Kuva: All Over Press / Timo Korhonen

Hienoa, että Hartlin uskaltaa puhua yleisestä ja monille varmasti tutusta vaivasta sekä siihen liittyvistä ongelmista näin rehellisesti. Toivotetaan yhdessä Suville kaikkea hyvää!