Susanna Laine esitteli 80 vuotta täyttäneen äitinsä – kuva sai seuraajien leuat loksahtamaan

Televisiojuontaja Susanna Laine jakoi seuraajilleen torstaina harvinaisen kuvan äidistään ja kertoi tämän viettäneen juuri suurta juhlapäivää.

Tähdet, tähdet -ohjelman ja esimerkiksi Puoli seitsemän -ohjelman entinen juontaja Susanna Laine ilahdutti seuraajiaan sosiaalisessa mediassa torstaina jakamalla yllättäen kuvan äidistään.

Televisiojuontaja kertoo julkaisussa käynnissä olevan varsinaiset juhlaviikot, sillä hänen lähipiiriinsä kuuluu paljon ihmisiä, jotka viettävät syntymäpäiviä nyt kevään ja kesän korvilla.

Kuva: All Over Press

Yksi heistä on hänen äitinsä, joka täytti nyt 80 vuotta.

– Juhlaviikot jatkuvat, jostain syystä 98% läheisistäni on oinaita tai härkiä, joten kakkuja on syöty ja vielä syödään, Laine kirjoittaa.

Ja jatkaa:

– Äiti täytti eilen 80v! Jos olisin edes puoliksi yhtä hauska niin väittäisin olevani komedienne! Onnea, äideistä parhaimman sain, kirjoitus päättyy.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Harvinainen kuva Laineen äidistä keräsi nopeasti paljon kommentteja, joista monessa ihasteltiin sitä, miten paljon heissä onkaan samaa.

Moni on myös pistänyt merkille sen, kuinka hyvin 80-vuotias äiti onkaan säilynyt.

– Mä katsoin ensin, että sulle on laitettu vanhennusfiltteri. Ihana äiti! Onnea hänelle, eräs seuraaja kommentoi.

– Onnea upealle äidille. Olette tyttäret perineet samat kauniit geenit.

Susanna Laine
Kuva: All Over Press

– Kauniista äidistä kaunis tytär. Onnea äidille!

– Upea äiti. Huomaa keneltä siskokset on kauneutensa perineet.