Suosikkijuontaja näki lasten laskevan kolikoita kassalla – myyjän kaunis ele pelasti päivän: ”Ei, ei ne riitä…”

Juontaja Jenni Alexandrova kohtasi ostoksilla käydessään tilanteen, joka sulatti hänen sydämensä.

Suosikkijuontaja jakoi asiasta kirjoituksen seuraajilleen sosiaalisessa mediassa.

41-vuotias Jenni Alexandrova on useimmille tuttu radiojuontajan työstään. Aito iskelmä -kanavalla, mutta hän on juontanut myös television puolella muun muassa The Voice of Finland -ohjelmaa sekä Kuninkaallisia häitä.

Jenni Alexandrova, juontaja
Juontaja Jenni Alexandrova kuvattuna Radioa Gaalassa 2022. Kuva: All Over Press

Alexandrova jakoi tällä viikolla sosiaaliseen mediaan julkaisun, jossa kertoo hiljattain kauppareissullaan kokemastaan suloisesta hetkestä.

Hän oli kioskissa jonottamassa kassalle kahden pienen pojan takana, jotka olivat itsekseen ostoksilla. Jännitystä oli selvästi ilmassa.

– Myyjä laski poikien tiskille levittämiä senttejä. ”Riittääkö ne?”, toinen kysyi jännittyneenä. ”Ei, ei ne riitä”, toinen totesi katsoen myyjää kysyävsti, Alexandrova kuvailee tilannetta.

Myyjän kaunis ele liikutti

Sillä hetkellä kioskin kassan takana istunut myyjä kuitenkin sanoi jotain, mikä lämmitti juontajan sydäntä suuresti.

– ”Riittää, riittää! Ei hätää”, myyjä sanoi ja nosti tiskin alta pahvisen kahvikupin. Kuppi oli täynnä pikkuhiluja. Myyjä selitti, että kupin senteillä autetaan lapsia, joiden potista puuttuu pikkuisen, kirjoitus jatkuu.

Liikuttava hetki ja myyjän toiminta sekä mahtava idea koko homman takana saivat juontajan omien sanojensa mukaan todella hyvälle tuulelle. Siksi hän päätti jakaa asiasta kiitokset sosiaalisen median kautta myös kioskiketjulle.

– Ja juu, juu, joku saattaa väärinkäyttää hyvää elettä. Mutta niinhän se aina menee: joku näkee hyvyydessä vain oman hyödyn. Niiden ihmisten takia ei kuitenkaan kannata olla tekemättä hyvää, kirjoitus päättyy.

Lapsi, raha, laskee, rahoja
Pojat olivat turhaan huolissaan siitä, etteivät heidän rahansa olisi riittäneet. Kuvituskuva: Shutterstock

Miten mahtava ajatus kioskilta ja sen myyjiltä. Tällaista pitäisi kyllä harjoittaa ehdottamasti enemmän. Paina peukkua ja jaa tätä, jos olet samaa mieltä!