Kuva: Suomen kaunein koti/MTV pressi

Suomen kaunein koti -tuomareiden puheet ärsyttävät katsojia

MTV3:n Suomen kaunein koti -ohjelma on vuosien ajan ollut yksi suomalaisten suosikkiohjelmista, mutta se ei ole välttynyt katsojien kritiikiltä. Monia ärsyttää erityisesti tuomareiden jatkuva toistelu samoja fraaseja jakso toisensa perään.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Suomen kaunein koti -ohjelman juontajat.
Kuva: Suomen kaunein koti / MTV pressi

Erityisesti Jodelissa on käyty vilkasta keskustelua siitä, miten tuomareiden käyttämät ilmaisut ja samat adjektiivit toistuvat kerta toisensa jälkeen. Ohjelman seuraajia ärsyttävät tietyt vakiintuneet sanonnat, kuten ”punaisen maton paikka” ja ”kodin sydän.”

”Viimeistelyyn olisin kuitenkin kiinnittänyt vielä huomiota.”, kirjoittaa yksi tuohtunut jodlaaja.

”Suurin osa huonekaluista on hankittu käytettynä.”, lisää toinen katsoja sarkastisesti.

Ohjelma toistaa itseään

Moni katsoja kokee, että ohjelma on alkanut toistaa itseään, ja kritiikkiä on jaettu myös Iltalehden Facebookinsivun kommenttikentissä. Erityisesti ”ihana”-sanan toistelu ja ylimääräiset huokailut ovat tulleet osalle katsojista liiankin tutuiksi.

”Oi, oi, oi, voi, voi, ooh, aah”, kritisoi yksi kommentoija Iltalehden Facebook-keskustelussa.

”Aina sellasten värikkäiden ja tietyn tyylisten kotien kohdalla ’tää on tällanen huvikumpu.’ ”, toinen kommentoija toteaa väsyneenä Jodelissa.

”Tää on Suomen kaunein koti, koska tää on meidän näköinen.”, jatkaa yksi katsoja Iltalehdessä.

Jodelissa moni on sitä mieltä, että ohjelman toisteisuus latistaa katselukokemusta, ja ohjelman tuomarien puhetyylit ovat alkaneet käydä hermoille.

”Ei vaan jaksa enää kuunnella, kun samat fraasit toistuvat jaksosta toiseen.”, kirjoittaa eräs käyttäjä.

Samaan aikaan toiset puolustavat ohjelmaa ja näkevät sen vahvuutena inspiroivat kodit ja tuomareiden positiivisen asenteen:

”Vaikka fraasit toistuvat, ohjelma on yksi ikisuosikeista. Löydän aina uusia ideoita ja inspiraatiota omiin sisustuspohdintoihini”, kommentoi eräs katsoja.

Totta tosiaan, monen mielestä ohjelman viehätys on kuitenkin juuri sen rentoudessa ja kodikkaassa ilmapiirissä.

Oletko kiinnittänyt samaan asiaan huomiota? Osallistu keksusteluun Facebookissa, haluaisin kovasti kuulla mielipiteesi!

 

Lue lisää aiheesta...