
Tähdet, tähdet -ohjelmassa keväällä mukana oleva iskelmälaulaja Sonja Lumme kertoo nyt omien kokemustensa pohjalta, mitä mieltä on Suomen Euroviisu-edustajasta sekä naapurimaamme suomalaisvahvistuksista.
Suomalaisten rakastama musiikkikilpailu Tähdet, tähdet palaa ruutuihin huhtikuussa. Ohjelman uusi kausi starttaa 6. huhtikuuta. Nelosella ja Ruudussa, ja luvassa on jälleen vaikuttavia esityksiä, yllättäviä genrekokeiluja sekä tunteikkaita hetkiä. Tällä kaudella mukana on monipuolinen joukko artisteja, joista yksi on iskelmälaulaja Sonja Lumme, 63.
Newsner tapasi Lumpeen ohjelman lehdistötilaisuudessa ja kysyi, mitä odotuksia hänellä oli ohjelmasta etukäteen.
– Odotin ehkä vähän pelonsekaisella tunteella hiphop-osastoa. Luulen, että se oli aika monelle uusi tuttavuus, mutta sekin osoittautui varsin hauskaksi. On kiva, kun löytää itsestään uusia puolia, Lumme kertoo.
Uusia genrejä, tiukka aikataulu
Ohjelman ydin on artistien rohkea hyppääminen eri musiikkityylien maailmaan. Lumme kertoo, että vaikka hän on tottunut muuntautumaan erilaisiin rooleihin teatterilavoilla, tämän kilpailun tahti oli erityisen vaativa.
– Olen tehnyt myös teatteria paljon, muun muassa erilaisia musikaalirooleja. Kyllä siinä on saanut hypätä aikaisemminkin erilaisiin genreihin, mutta ei ihan näin laajasti, eikä tälläisella aikataululla. Tämä aikataulu oli todella, todella haasteellinen. Siinä mielessä tietysti kiinnostava testi, että mihin kaikkeen pystymme, hän pohtii.
Euroviisut ja kaksi suomalaista edustajaa?
Lumpeelle Euroviisut ovat tuttu juttu, sillä hän edusti Suomea kilpailussa vuonna 1985, kappaleella Eläköön elämä. Nyt kisahumu on taas käsillä, ja tänä vuonna tilanne on poikkeuksellinen: Suomen edustaja on Erika Vikman, mutta myös Ruotsi on valinnut kisaan suomenruotsalaisen KAJ-yhtyeen. Moni suomalainen kokeekin, että Suomella on tänä vuonna kaksi edustajaa.
– Minä pidän KAJ:ta suomalaisena. Todellinen piristysruiske. Olen itsekin ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta kotoisin, aika läheltä Vöyriä, Lumme kertoo.
Hän kertoo ilahtuneensa siitä, että KAJ selvitti tiensä Euroviisujen loppukilpailuun.
– Olin aivan häkeltynyt ja onnellinen. Poikien tavassa esiintyä on jotain hyvin, hyvin aseistariisuvaa. Ruotsinkielinen murre ja sen hauskuus ei välttämättä avaudu ihan kaikille, mutta toivon heille kovasti menestystä. Toki Suomen edustajallekin. Minun mielestäni Suomella on nyt kaksi edustajaa, joten kumpi tahansa voittaa, niin hyvin kävi, hän sanoo.
Konkarilla on myös neuvoja Suomen artisteille.
– Sinne pitää mennä, heittäytyä ja nauttia hetkestä. Se on ainutlaatuinen tilaisuus!
Nähtäväksi jää, miten Sonja Lumme suoriutuu Tähdet, tähdet -kilpailusta! Toivon hänellä joka tapauksessa pelkkää hyvää tulevaan.