Sisäpiiriltä musertava paljastus prinsessa Katen tilasta – vahvistaa surulliset epäilyt

Prinsessa Catherine – eli Kate Middleton – käy parhaillaan yhä läpi syöpähoitoja. Prinsessan varsinaisesta voinnista ja tilasta tällä hetkellä ei ole tarkempia tietoja, sillä hovi on pysynyt asiassa tarkoituksella vähäsanaisena.

Sisäpiirilähteen mukaan odotettavissa on pian uusi päivitys prinsessan tilasta, mutta sen viesti ei tule olemaan sitä, mitä ihmiset eniten toivovat.

Kate Middleton – eli prinsessa Catherine – on pysytellyt poissa julkisuudesta ja virallisista tehtävistä koko alkuvuoden ajan.

Walesin prinsessa oli ensin toipumassa ”alavatsan leikkauksesta”, joka hänelle tehtiin alkuvuodesta, mutta sitten helmikuussa hovi paljasti tiedon siitä, että prinsessalla oli diagnosoitu syöpä.

Diagnoosin jälkeen prinsessan tilasta on saatu vain vähän tietoa, ja hän on esiintynyt julkisuudessa hyvin harvakseltaan. Linja on valittu tarkoituksella hovin puolelta, sillä prinsessalle halutaan tarjota niin paljon yksityisyyttä kuin mahdollista.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Prinsessaa on hoidettu diagnoosin jälkeen sädehoidolla ja hoitojen kerrotaan olevan käynnissä yhä tälläkin hetkellä.

Uusi viesti herätti toivoa

Viime viikolla saatiin uutta tietoa prinsessan vetämän hyväntekeväisyysjärjestön toiminnasta, jota monet pitivät merkkinä siitä, että tämä saattaisi olla pian palaamassa ainakin osalta edustustehtävien pariin.

Hovi kuitenkin toppuutteli nopeasti ja ilmoitti, että prinsessa pysyy yhä toipilaana vielä pitkään ja palaa töiden sekä edustustehtävien pariin vasta sen jälkeen, kun lääkärit hänelle antavat siihen luvan.

– Prinssin ja prinsessan projekteihin liittyvät työt ovat ”aina käynnissä”... Center for Early Childhood -järjestö on iso prioriteetti Katelle, joten häntä pidetään koko ajan kartalla siitä, miten järjestön tehtävät etenevät, prinsessan edustaja kertoi tuolloin Daily Mailille.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

”Ei pidä ajatella paluuna töihin”

GB News -sivuston kuninkaallisasiantuntija Cameron Walker muistutti kaikkia heti tuoreeltaan tuolloin siitä, että tapauksesta uutisointi ja kertominen eivät missään nimessä tarkoita sitä, että prinsessa olisi jo palaamassa töihin.

– Tätä ei pidä nähdä prinsessan paluuna töihin, mutta olen kuullut hänen lukeneen raportin ja saaneen tiedot siitä, hän kuvaili tilannetta.

Prinsessa teki harvinaisen ulostulon mediaan viikonloppuna sen jälkeen, kun Britannian ilmavoimien (RAF) lentäjä menehtyi lento-onnettomuudessa ilmailunäytöksessä Coningsbyssa.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Kuva: Shutterstock

Olemme surun murtamia kuultuamme uutiset RAF Coningsbysta. Ajatuksemme ovat tänä iltana lentäjän läheisten, tapahtuman järjestäjien sekä RAF perheen luona. W & C, päättyi viesti, jonka Kate ja William olivat itse kirjoittaneet sosiaaliseen mediaan.

Prinssin ja prinsessan viestinnästä vastaava tiimi kirjoittaa tavallisesti heidän lausuntonsa, mutta kun kirjoituksen perästä löytyvät kirjaimet W tai C – ne viittaavat heidän nimikirjaimiinsa ja tarkoittavat sitä, että kirjoituksen takana ovat he itse.

Sisäpiiristä karu paljastus

Viikonlopun julkaisusta huolimatta moni kuninkaallisen perheen seuraaja sai huonoja uutisia, kun sisäpiiriin kuuluva henkilö paljasti tuoreet tietonsa Daily Beast -lehden haastattelussa.

Lehdelle haastattelun antanut taho nimittäin paljasti, että prinsessa Catherinen aikataulut ja kalenteri on tyhjennetty nyt täysin koko loppuvuoden osalta.

– Monien mukana olevien ihmisten pitää tietää hyvissä ajoin etukäteen, mitä he aikovat tehdä. Minulle on kerrottu, että Katen aikataulu tälle vuodelle on täysin tyhjä. Sinne ei ole suunniteltu mitään. Hän ei välttämättä palaa julkisuuteen koko vuoden aikana.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Kuva: Shutterstock

Prinssiperheen ystäväksi tituleerattu lähde kertoo samalle lehdelle, että prinsessa Catherine pyrkii nyt priorisoimaan ennen kaikkea omaa mielenterveyttään sekä hyvinvointiaan.

– Tärkeintä hänelle on nyt välttää kaiken laista stressiä tai ahdistusta ja fokusoitua vain toipumiseen.

– He ottavat ja lähtevät heti Sandringhamiin, kun lasten koulussa alkaa kesäloma.

Luvassa pian uusi video?

Sisäpiirilähteiden mukaan on myös odotettavissa, että prinsessa saattaa pian jakaa itse uuden päivityksen videon muodossa ja kertoa kuulumisistaan.

Middleton jakoi alkuvuodesta koskettavan videon, jossa hän puhui syöpädiagnoosistaan ja voinnistaan avoimesti sen jälkeen, kun asia oli noussut otsikoihin ja spekulaatiot tilanteen ympärillä velloivat villeinä.

– En ihmettelisi, jos saisimme toisen videon kansalaisille, jossa hän puhuu terveydestään. Se osoittautui ensimmäisellä kerralla hyvin tehokkaaksi tavaksi kitkeä pois salaliittoteorioita ja huhuja, lähteet kertovat.

Toivotetaan yhdessä Kate Middletonille pikaista toipumista ja lähetetään koko perheelle voimia näinä vaikeina aikoina.