Shannen Dohertyn viimeinen toive toteutui – vain päivää ennen kuolemaa

Näyttelijä Shannen Doherty menehtyi viikonloppuna taisteltuaan pitkään syöpää vastaan. Nyt näyttelijän kuoleman jälkeen esiin on noussut kuitenkin yllättävä tieto liittyen hänen avioeroonsa.

Asiakirjojen mukaan Doherty ja hänen ex-miehensä Kurt Iswarienko saivat avioeron sovittua lopullisesti vain päivää ennen tähden kuolemaa. Iswarienkon toiminta eroriidan aikana on kuitenkin jättänyt karvaan maun monien suuhun.

Näyttelijä Shannen Doherty menehtyi 53-vuotiaana lauantaina 13. heinäkuuta.

Muun muassa Siskoni on noita ja Beverly Hills 90210 -sarjoista tuttu tähti sairasti syöpää, jonka paljasti viime vuonna levinneen hänen aivoihinsa. Hänellä diagnosoitiin rintasyöpä ensimmäisen kerran vuonna 2015.

Vuonna 2019 syöpä teki paluun ja lopulta vuonna 2023 hän paljasti aivoistaan löytyneen kasvaimen, jonka lisäksi syöpä oli levinnyt luihin.

Nyt muutamaa päivää näyttelijän kuoleman jälkeen paljastui yllättävä seikka liittyen Dohertyn viimeiseen toiveeseen. People ja Mirror -lehti kertovat, että Doherty oli viimeistellyt avioeron ex-miehestään Kurt Iswarienkosta vain päivää ennen kuolemaansa.

Ero viimeisteltiin vain päivä ennen kuolemaa

Tietojen mukaan eropaperit oli saatu viimeisteltyä 12. heinäkuuta ja niissä molemmat suostuivat avioliiton purkuun ilman riitauttamista. Avioero oli laahannut pitkään paikoillaan ja Dohertyn suuri toive oli, että asia saataisiin hoidettua.

– Osapuolet ovat tehneet kirjallisen sopimuksen omaisuuden ja avioliittonsa tai avoliittonsa oikeuksien sekä tukien osalta, jonka alkuperäinen versio on toimitettu oikeudelle, People -lehti kertoo asiakirjojen paljastavan.

Eropapereissa Doherty allekirjoitti myös asiakirjan, jolla luopui pysyvästi oikeudestaan puolisolle maksettavaan elatusapuun.

Näyttelijän ex-mies Kurt Iswarienko allekirjoitti paperit 13. heinäkuuta – eli samana päivänä jolloin Doherty menehtyi pitkän syöpätaistelunsa päätteeksi.

Pariskunnan avioliitto tuli päätökseen 11 yhteisen vuoden jälkeen, kun Doherty laittoi eron vireille huhtikuussa 2023. Eron syyt juontavat juurensa siihen, että näyttelijä sai ex-miehensä kiinni uskottomuudesta.

Tähden mukaan Iswarienko oli ollut salasuhteessa toisen naisen kanssa kahden vuoden ajan samalla, kun hän kävi läpi taistelua syöpäkasvainta vastaan.

Shannen Doherty, Kurt Iswarienko
Doherty ja Iswarienko kuvattuna yhdessä vuonna 2016. kuva: DFree / Shutterstock

Vaikka avioero oli ”viimeinen asia, jonka Doherty halusi” hänen tiedottajansa Leslie Sloanen mukaan, niin hän ”tunsi ettei hänellä ollut enää muita vaihtoehtoja”.

Näyttelijä oli ensin vaatinut elatusmaksuja eron myötä, joka johti kuitenkin pitkään avieroriitaan.

Kesäkuussa 2024 Doherty väitti, että Iswarienko hidasteli prosessia ja yritti ”tarkoituksella pitkittää prosessia”, jotta hän ehtisi kuolla syöpään enne avioeron käytäntöön panemista.

– Ei ole oikein, että Kurtin (Iswarienko) annetaan pitkittää avioeroamme siinä toivossa, että minä kuolen ennen kuin hän joutuu maksamaan minulle tukia ja saa jatkaa elämäänsä vältellen vastuuta vaimostaan, jonka kanssa oli yhdessä 11 vuotta, Doherty totesi asiakirjoissa.

Kuva: DFree / Shutterstock.com

Iswarienkon asianajaja on kiistänyt Dohertyn väitteet ja sanonut, että he tarjosivat tälle sopimusta avioeron suhteen jo lokakuussa 2023, mutta näyttelijä ei suostunut ehtoihin.

– Kurt ei ”vain odota Shannen kuolemaa”, asianjaja Katherine Heersema sanoi.

– Hän haluaa vain parasta Shannenille ja toivoo molempien voivan jättää tämän asian taakseen ja pystyvän jatkamaan eteenpäin.

Avioero saatiin lopulta viimeisteltyä juuri ennen Dohertyn kuolemaa. Tähti allekirjoitti paperit itse päivää ennen kuolemaansa ja ex-mies päivää myöhemmin.

Ystävä tylytti ex-miestä

Heti Dohertyn kuoleman jälkeen hänen ystävänsä Tara Funilia jakoi kiivaan viestin, jossa tylyttää tämän ex-puoliso Isarienkoa. Kirjoituksessaan hän syyttää Iswarienkoa inhimillisyyden puutteesta avioeron aikana.

– Olen todella surullinen ja järkyttynyt ystäväni Shannenin kuolemasta, hän kirjoittaa.

Shannen Doherty ja Kurt Iswarienko olivat yhdessä 11 vuotta ennen avioeroa. Kuva: Kathy Hutchins / Shutterstock

– Hänen tuskansa ja kärsimyksensä kuolemaa edeltävinä kuukausina ei olisi tarvinnut olla niin suurta, jos hänen miehensä vain olisi kunnon ihminen. Jos hän olisi osoittanut edes hieman inhimillisyyttä kuolemaa tekevälle vaimolleen, ystävä tylytti.

Iswarienko ei ole kommentoinut Funilian kirjoitusta millään tapaa.

Miten surullista, että Doherty joutui kamppailemaan syöpänsä lisäksi yhtä aikaa ex-miehensä kanssa eron takia. Lähetetään yhä voimia sekä tukea kaikille näyttelijän läheisille surun keskellä.

Lepää rauhassa, Shannen Doherty.