Suosikkijuontaja Vappu Pimiä on suuri joulun ystävä ja tänä vuonna perhe viettää juhlaa kotimaassa Suomessa. Kaikki joulut eivät kuitenkaan aina ole olleet pelkkää juhlaa, Pimiä paljastaa nyt Seura-lehden haastattelussa.
Juontaja Vappu Pimiä on tunnetaan televisiosta sekä hänen rakkaudestaan ruokaa kohtaan. Vuosien varrella Pimiä onkin julkaissut useamman keittokirjan ja tehnyt myös ruokaan liittyviä ohjelmia. Sosiaaliseen mediaan aktiivisesti elämästään päivittävä Pimiä myös rakastaa suuresti joulua, joka on nähtävissä hänen julkaisuistaan. Hänen viimeisin ruokakirjansa ”Vappu Jouluna” ilmestyi lokakuussa.
Seura-lehden tuoreessa haastattelussa Pimiä kertoo viettävänsä puolisonsa Teemu Huuhtasen ja parin lasten kanssa joulua joka toinen vuosi Suomessa ja joka toinen vuosi taas Yhdysvalloissa Kaliforniassa. Tänä vuonna edessä on kotimaan joulu, jonka valmistelut ovat jo pitkällä.
Lehden haastattelussa Pimiä kertoo rakastaneensa aina joulua ja kaikkia siihen liittyviä valmisteluita, lasten riemua sekä yhdessäoloa läheisten kanssa. Kaikki joulut eivät kuitenkaan ole aina olleet pelkkää iloa. Yksi tällainen joulu osui kohdalle vuonna 2008, kun Pimiä erosi silloisesta aviomiehestään.
”Olisipa joulu jo ohi”
Yli 10 vuoden suhteen tultua päätökseen pari päätti kuitenkin viettää joulun yhdessä Pimiän lapsuudenkodissa. Tunnelma oli kuitenkin kaikkea muuta kuin iloinen ja lämmin joulupöydässä.
– Yritimme kaikki kannatella toisiamme ja tunnelmaa pöydän ympärillä, mutta tavanomainen välittömyys puuttui. Kaikki tiesivät norsun olohuoneessa, mutta kukaan ei puhunut siitä. En ollut koskaan aikaisemmin ajatellut, että olisipa joulu jo ohi. Silloin ajattelin, hän kertaa tilannetta Seuralle.
Ex-pariskunta ehti olla yhdessä 12 vuotta, joista kaksi naimisissa, kunnes ero lopulta koitti. Myöhemmin Pimiä on kuvaillut eron olleen todella raskas, mutta kuitenkin oikea ratkaisu. Hän on puhunut avoimesti ensimmäisen avioliittonsa haasteita vuosien varrella monissa haastatteluissa.
– Olen edelleen sitä mieltä, että se oli yksi elämäni parhaista päätöksistä, jollei paras, Pimiä totesi aiheesta Yö kylässä Maria Veitola -ohjelmassa vuonna 2020.
Pimiä on ollut naimisissa nykyisen puolisonsa Teemu Huuhtasen – tai ”Metsolan Erkin” kuten hän usein sosiaalisessa mediassa miestään nimittää – kanssa vuodetsa 2013 lähtien. Pariskunnalla on kaksi yhteistä tytärtä: Viola ja Selma, jotka ovat syntyneet 2012 ja 2015. Pimiä ja Huuhtanen edustivat hiljattain yhdessä Linnan juhlissa itsenäisyyspäivän vastaanotolla, jossa moni ihasteli juontajan kaunista iltapukua.
Seuran haastattelussa Pimiä kuvailee joulujen saaneen vielä uudenlaisen merkityksen äitiyden myötä. Samaan aikaan myös ajan vääjäämätön kulku on kuitenkin tullut hänelle selväksi.
– Kaikki meistä vanhenevat, eivätkä joulut jatku ikuisesti samanlaisina, hän toteaa haikeana lehdelle.
LUE MYÖS:
- Vappu Pimiä paljastaa muodonmuutoksensa salaisuuden
- Vappu Pimiän iltapuku koki kovia Linnan juhlissa
- Vappu Pimiä kritisoi suosikkiohjelmaa: ”Pää räjähtää”