Seiska: Tangokuningas Jarmo Pellinen, 51, on kuollut – menehtyi kotona vakavan sairauden väsyttämänä

Arvostettu ja pidetty tangolaulaja Jarmo Pellinen on kuollut, kertoo Seiska.

Pellinen menehtyi 51-vuotiaana vakavan sairauden väsyttämänä.

51-vuotias seniori tangokuningas Jarmo Pellinen on kuollut, kertoo Seiska.

Tangoseniori -kilpailun vuonna 2015 voittanut laulaja menehtyi sunnuntaina omassa kodissaan läheisten ympäröimänä, kuten oli toivonut.

Kuva: Youtube

Pellinen sai surullisen uutisen sairauteensa liittyen jo tammikuussa, kun läkärit paljastivat, etteivät hoidot olleet tehonneet.

– Tuomio oli tyrmäävä. Hoito ei ollut tehonnut, vaan syöpä oli levinnyt ja kasvaimia tullut lisää. Siitä alkoi lopun laskenta, mies kertoi itse lehdelle tammikuussa.

Miehen parantumattoman vatsasyövän diagnosointi ei myöskään ollut ongelmatonta, sillä Iltalehdelle antamassaan haastattelussa hän kertoo, että hänen oireitaan hoidettiin aluksi flunssana.

Viimeisen kappaleensa Pellinen levytti lokakuussa 2018:

Todella ikävä uutinen. Lähetetään kaikki jaksamisia ja voimia omaisille surun keskellä.