Kuvat: All Over Press / MTV Pressi (Olet mitä syöt)

Seiska: Riitta Väisäseltä rehellinen paljastus tilanteestaan: ”Ei minulla mitään…”

Televisiosta tuttu entinen missi ja juontaja Riitta Väisänen täyttää pian 70 vuotta. Nyt hän kertoo tilanteestaan ja voinnistaan Seiskan tuoreessa haastattelussa.

Rakastettu näyttelijä, tv-juontaja ja ex-missi Riitta Väisänen, 69, on viettänyt jo pidemmän aikaa hiljaiseloa kaukana parrasvaloista kotonaan Orimattilassa.

Väisästä ovat vaivanneet viime vuosien aikana monenlaiset terveyshuolet, jotka ovat hankaloittaneet Miss Eurooppa -tittelinkin aikanaan voittaneen eläkeläisen elämää.

Töitä hän on tehnyt viime vuosina enää harvakseltaan.

– Ei minulla mitään töitä ole muutamia juontokeikkoja ja yhtä kirjaprojektia lukuun ottamatta, hän kertoo Seiskalle.

Ensi viikolla 70 vuotta täyttävä Väisänen sanoo Seiskan haastattelussa, ettei aio juhlia pyöreitä vuosia. Arki sujuu nykyisin televisiota katsellen ja yöt valvoen stressin takia.

Hän kertoo monen asian ärsyttävän ja huolestuttavan aivan liikaa.

– Olen ihmetellyt itsekin, miten minusta on tullut niin vihainen. Olen nykyisin aika äkkiväärä monessa asiassa, vaikka perusluonteeni on yltiöpositiivinen, hän toteaa Seiskalle.

Tytär muutti kotiin asumaan

Väisänen asuu kotona yhdessä tyttärensä kanssa, joka muutti takaisin äidin luo korona-aikaan. Tilapäiseksi ajateltu vierailu vierähti lopulta pysyväksi majailuksi yhdessä äidin kanssa.

Riittä Väisänen
Väisänen kuvattuna Suurin pudottaja -ohjelman infotilaisuudessa vuonna 2019. Kuva: All Over Press

Tyttären lisäksi seuraa riittää myös hänen sisarestaan, taitelija Lea Gasellesta, jonka kanssa Väisänen on säännöllisesti tekemisissä.

Väisänen kertoo puolisonsa ja tyttärensä isän asuvan eri paikkakunnalla, mutta esimerkiksi juhannusta perhe vietti yhdessä. Miestä hän ei kuitenkaan kotiinsa kaipaa.

– On kiva olla yksin, kun tietää, että voi olla kaksin, hän kuvailee suhteen tilannetta lehdelle.

Riitta Väisänen
21.08.2003, Helsinki, Suomi. Riitta Väisänen MTV3:n syysinfossa Diana-auditoriossa. Kuvaaja: OHO/Mari Lahti.. All Over Press

Toivotetaan Riitalle kaikkea hyvää tulevaan ja paljon onnea jo etukäteen syntymäpäivälle, joka koittaa ensi viikolla!