Seiska: Hiljaiseloa viettäneen Juhani Tammisen tilanteesta yllättävä ja iso paljastus

Jääkiekkolegenda Juhani Tamminnen kertoo nyt avoimesti tämän hetkisestä tilanteesta elämässään Seiska -lehden tuoreessa haastattelussa.

Suomalaisen jääkiekon legendoihin lukeutuva Juhani ”Tami” Tamminen on totuttu näkemään tähän aikaan vuodesta televisiossa kommentoimassa suomalaisten otteita jääkiekon maailmanmestaruuskisoissa.

Nyt miehen elämässä on kuitenkin tapahtunut ja tapahtumassa isoja muutoksia.

Tammista ei ole enää nähty viime vuosina televisiossa, sillä värikkäästä pukeutumisestaan sekä räikeistä kommenteistaan tuttu 73-vuotias kiekkolegenda on jättäytynyt tarkoituksella sivummalle.

Seiska -lehden tuoreessa haastattelussa Tamminen nimittäin kertoo nyt tilanteestaan ja toteaa olevansa ”jäämässä taka-alalle”.

Juhani Tamminen
Kuva: All Over Press / Tomi Natri

Mies ei puhu suoraan eläköitymisestä, mutta myöntää haastattelussa, että myös koulutuskeikat ympäri Suomea ovat jääneet viime vuosina vähemmälle.

– Joo, koulutuskeikat ovat kyllä vähentyneet. Jos huippuvuosina ajoin niiden perässä yli 100 000 kilometriä vuodessa, niin nykyään se on kyllä huomattavasti vähemmän. Kaikki yritystoiminta on tietysti kysynnästä kiinni, mies linjaa Seiskalle.

Vaimo pyörittää arkea

Kotona arkea pyörittää Mari-vaimo, joka hoitaa niin koiran ulkoilutuksen kuin myös muistuttaa saunan kytkemisestä pois päältä ja avaa television miehelleen, kun Suomen pelit ovat käynnissä.

”Tami” kertoo pitävänsä edelleen kiinni rutiinista, jossa aloittaa jokaisen aamunsa saunomisella. Vaimon mukaan tapa aiheuttaa välillä kuitenkin harmaita hiuksia.

– Useasti on käynyt niin, että sauna on pistetty päälle ja sitten on vain kuorsattu sohvalla. Ja kun sauna pistetään päälle pari kolme kertaa peräkkäin, eikä siellä edes käydä, niin joudun nykyisillä sähkönhinnoilla olemaan se ilkeä vaimo, Mari-vaimo toteaa.

Vaimon kertoo Seiskalle, että pariskunta pärjäilee tällä hetkellä oikein mukavasti kahdestaan kotonaan Turussa.

Toivotetaan Tamille oikein leppoisia ja hyvin ansaittuja eläkepäiviä, kun ne jossain kohtaa ”virallisesti” koittavat – mies on sen kyllä ansainnut.