Seiska: Hannele Lauri, 71, tiukkana – ei halua enää ”katsoa jotain miestä hiihtelemässä” kotonaan

Teatterista eläköitynyt näyttelijä ei aio enää nousta lavalle, mutta töitä hän ei ole vielä lopettamassa. Yksi asia seuraajissa kuitenkin herättää hämmennystä, hän kertoo Seiskalle.

71-vuotias näyttelijä Hannele Lauri on käynyt viime aikoina läpi vaikeita terveyshuolia, jotka ovat vaatineet oman aikansa toipumiseen.

Nyt teatterista eläköitynyt näyttelijä kuitenkin kertoo voivansa taas ihan hyvin ja nauttivansa elämästä kotonaan Nurmijärvellä.

Laurille tehtiin viime vuonna lonkkaleikkaus, josta koitui myöhemmin komplikaatioita. Alkuun epäiltiin jopa veritulppaa, mutta syyksi paljastui lopulta heitto veriarvoissa.

Hannele Lauri
Kuva: All Over Press

Tämän lisäksi näyttelijän terveyttä ovat koetelleet flunssa ja koronavirus, josta toipuminen oli työläs prosessi. Flunssan takia tähdeltä jäivät omat syntymäpäivätkin juhlimatta.

Joulukuussa näyttelijä koki jälleen ikävän takaiskun, joka tapahtui tällä kertaa omalla kotipihalla.

Hän oli ottamassa tavaraa autopaikan takana olevasta vajasta, kun katse eksyi hetkeksi Olga-koiraan ja samassa hetkessä tuuli pääsi pamauttamaan katoksen oven suoraan näyttelijän kasvoihin.

Kolahduksessa hän loukkasi neljä hammastaan, joista irronneita kuoria piti käydä paikkaamassa hammaslääkärissä useammassa operaatiossa.

– Kyllä voi sanoa, että kunto on taas ihan ok, hän kuitenkin kertoo nyt Seiskalle.

Yksi asiassa ihailijoissa hämmentää

Vaikka Lauri onkin nyt eläköitynyt teatterista ja nauttii näin ollen eläkepäivistään, hän tekee yhä töitä elokuvien parissa.

Tämän lisäksi arkeen tuo kiirettä työ sosiaalisessa mediassa, jossa legendaarisella näyttelijällä on yli 20 000 seuraajaa pelkästään Instagramin puolella.

Noiden seuraajien osalta hän on kuitenkin pannut merkille ihmeellisen asian.

– Sieltä tulee viestejä poikiani nuoremmilta miehiltä, mitä ihmettä!

Hannele Lauri
Kuva: All Over Press / Timo Korhonen

Hän kertoo saavansa viestejä myös ulkomailta, mutta jättää vastaamatta tällaisille huijareille.

Nuorienkin miesten lähettämistä ihailuviesteistä huolimatta Lauri paljastaa, ettei itse kaipaa parisuhdetta enää elämäänsä.

– Elämässäni on ystäviä, enkä jaksa niitä parisuhteen kompromisseja saati katsoa jotain miestä hiihtelemässä kotonani, hän linjaa.